Iron Sky The Coming Race valkokangas

Keväällä 2012 ensi-iltansa saanut Iron Sky (2012) oli tapaus monella tapaa. Se oli aikansa kallein suomalaiselokuva, jonka tekijät ponnistivat amatöörielokuvan parista ja elokuvaa rahoitettiin joukkorahoituksella, mikä oli tuolloin elokuvan saralla pioneeritoimintaa. Itse elokuva ei ollut kummoinen, mutta täytti tehtävänsä ison fanikunnan viihteenä.

Jatkoelokuva siinsi ohjaaja Timo Vuorensolan horisontissa jo tuolloin, mutta kukaan tekijöistä tuskin osasi ennakkoon arvata kuinka haastavaksi projektiksi seuraavan elokuvan tekeminen lopulta muodostuisi. Tuotantoa hidastivat niin rahoituskuviot kuin lakiasiat, mutta lopussa kiitos seisoo. Seitsemän vuotta ensimmäisestä Iron Skysta ensi-iltansa saa sarjan toinen elokuva Iron Sky The Coming Race.

Toisen elokuvan tarina jatkuu suunnilleen siitä, mihin ensimmäisen loppui. Maasta on tullut ydinsodan myötä jotakuinkin asuinkelvoton ja ihmiskunnan rippeet ovat löytäneet sijansa natsien Kuussa sijaitsevasta tukikohdasta. Vaikka rappeutuva tukikohta ja ihmisten eriarvoisuus ovatkin tuttuja teemoja tunnetuista tieteisklassikoista, on elokuvan alkuasetelmassa kutkuttavan tieteisdystooppinen pohjavire.

Kovin kutkuttavaksi elokuva ei kuitenkaan kehity. Suhteellisen huolella rakennetun alun jälkeen vaihdetaan älyvapaammalle vaihteelle ja tarina leviää Indiana Jonesien ja Kadonneen maailman sekä kaiken niiden väliin mahtuvan sekametelisopaksi. Iron Skyn scifisatiiri on The Coming Racessa vaihtunut vanhakantaiseen seikkailuhenkeen, joka tuo elokuvaan kyllä liikettä mutta ei kerronnan kannalta kovin hallittua sellaista. Maltillisen alun jälkeen toiminnallinen tahti kiihtyy, mutta tarinan ja kerronnan intensiteetti ei nouse, mikä saa elokuvan tuntumaan paikoin jopa pitkäveteiseltä maltillisesta puolentoista tunnin kestostaan huolimatta.

Seikkailuhenkinen elokuva kaipaa usein kantajakseen karismaattisia hahmoja, joita The Coming Racesta ei tahdo löytyä. Pääosaa esittävästä Lara Rossista on kelpo toimintasankariksi, mutta hänet on ympäröity yhdentekevillä ja valjuiksi jäävillä hahmoilla, joille annetaan elokuvassa paljon tilaa.

Kovin hauskaksi Iron Sky The Coming Racea ei voi luonnehtia. Paperilla monet ideat, kuten appleuskovaiset tai T-Rexillä ratsastava Hitler, ovat varmasti vaikuttaneet hulvattomilta, mutta toteutus elokuvassa synnyttää enintään hymähdyksiä. Erilaista viittailua ja lainailua on ensimmäisen elokuvan tapaan annosteltu ämpäritolkulla, mikä tiettyyn pisteeseen asti viihdyttää scifiä ja seikkailuelokuvia tuntevaa, mutta kyllästymispiste tulee jossain vaiheessa vastaan.

Iron Sky -elokuvat ovat omintakeisia ja persoonallisiakin, mutta kaikki kerrotaan ja näytetään moneen kertaan koeteltujen genrekonventioiden kautta. Kyse on vahvuudesta ja heikkoudesta samaan hengenvetoon. Persoonallisen näkövinkkelin löytäminen tuttuudesta on sinänsä ansiokasta, mutta samalla ammutaan itseään jalkaan hukuttamalla persoonallisuus tähän samaan tuttuuden tulvaan.

Kolmaskin Iron Sky tultaneen näkemään. Toivottavasti punaisella planeetalla saadaan karistettua Maan ja Kuun tomut jaloista, jolloin Iron Sky saattaisi lunastaa paikkansa scifin historiassa myös muilla kuin fanimittareilla. Tämän tekijöille soisi, sillä sen verran paljon seikkailuhenkeä autotalliprojektista ilmiöksi kohonnut Iron Sky on keskeisiltä tekijöiltään vaatinut.