Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta valkokangas

Kiihkeimpien fanien 19 vuoden piina on päättynyt, kun neljäs Indiana Jones -elokuva palaa valkokankaille tutun ruoskan viuhkeen merkeissä. Elokuvahistorian merkkiteosta seikkailevan arkeologin paluusta on turha odottaa, mutta viihdearvoltaan Indy on lähes entisensä veroinen. Paluun tekee myös pääroolissa nähtävä, jo 65 vuoden ikään ehtinyt Harrison Ford, joka nauruja kalastellen elokuvan alkupuolellakin toteaa, ettei tämä ennen ollut näin vaikeaa. Ennakkoluuloista huolimatta Fordilla ei vaikeuksia roolissaan ole, vaan Kristallikallon valtakunnan heikkoudet löytyvät aivan muualta.

Kadonneen aarteen metsästäjissä (1981) kaivettiin Liiton arkkia Egyptissä, Tuomion temppelissä (1984) etsittiin Intiassa hindujen pyhiä kiviä ja Viimeisessä ristiretkessä (1989) seikkailtiin Graalin maljan perässä. Ensimmäisessä ja kolmannessa Indyssä viholliset olivat natseja ja arkeologiset aarteet kristillistä perää. Tuomion temppelissä vastustajan aseman saivat Intian tugeet ja kiinnostuksen kohteena olivat pyhät Sankara-kivet. Kristallikallon valtakunnassa Indiana Jones kirmailee Etelä-Amerikan viidakoissa mystisen Akatorin kristallikallon jäljillä, perässään lauma neuvostosotilaita.

Uutta Indiana Jonesia on kehitelty liki pitäen edellisen julkaisusta lähtien. Tekijöiden välillä oli alun alkaen kiistaa kallon käytöstä juonen välineenä, kun ohjaaja Steven Spielberg ja Ford vastustivat tuottaja George Lucasin ideaa. Käsikirjoittajaksikin kelpuutettiin vasta useiden ehdokkaiden jälkeen David Koepp, jonka taustalta löytyvät esimerkiksi Spider-Man (2002) ja Maailmojen sota (2005).

Indiana Jones astuu neljännessä osassaan vallan uuteen aikakauteen. Vuoteen 1938 sijoittuneesta Viimeisestä ristiretkestä on Kristallikallon valtakunnan tapahtumiin ehdittäessä kulunut elokuvien julkaisuvälin tavoin 19 vuotta, jotenkin se Fordin harmaantuva ja kaljuuntuva päälakikin kun on selitettävä.

Kristallikallon perässä seikkaillaan siis kylmän sodan eskaloitumisen aikaan 1950-luvulla. Viholliset ja yhteiskuntajärjestykset ovat aiemmista elokuvista muuttuneet, ja arkeologisessa kilpajuoksussa seikkailee natsien sijaan mystiikkaan vihkiytynyt neuvostoagentti Irina Spalko (Cate Blanchett). Ydinaseet ovat muuttaneet maailmaa peruuttamattomasti ja Yhdysvaltoja riivaavat mccarthyismin tuulet. Kristallikallon valtakunta vie Indyn 1950-luvun kylmän sodan uhkakuvien ja sci-fin täyteiseen maailmaan, vaikka ruoska viuhuu ja vitsit lentävätkin entiseen malliin.

Elokuvassa näkyvät niin ohjaaja Spielbergin aiemmat elokuvat kuin käsikirjoittaja Koeppinkin tausta. Seikkailu viidakossa muistuttaa hetkittäin jo Hämähäkkimiehen hyppelyä, ja yliluonnolliset teemat avaruusolioineen palaavat Maailmojen sodan kautta aina ET:hen ja Kolmannen asteen yhteyteen saakka.

Skeptisimmät ovat ehtineet epäillä, että neljättä Indiana Jones -leffaa on vartioitu valtiosalaisuuttakin tarkemmin, koska se on huono. Harrison Fordin – ja Indiana Jonesin – iästä huolimatta elokuva etenee suurimman osan aikaa tutulla vauhdilla ja ketteryydellä. Yllättävän hyvin Ford pysyy nuorempien perässä, vaikka vanhenemisesta jaksetaankin vitsiä vääntää; liekö tämä niin ikään 60 vuoden rajapyykin ylittäneiden Lucasin ja Spielbergin Akilleen kantapää? Iskut osuvat leffassa silti entiseen malliin, eikä Indyllä ole edelleenkään vaikeuksia selvitä tiukoistakaan paikoista. Indiana Jones ei siis ole varsinaisesti menettänyt vanhaa lumoustaan – siitä pitää huolen myös John Williamsin tuttu tunnusmelodia, joka edelleen nostaa adrenaliinitason huippuunsa.

Kristallikallon valtakunnan kompastuskivi on kuitenkin sen liian täyteen ahdettu juoni. 1950-luvun suurten aiheiden – ydinasekilpailun ja ideologioiden taistelun – yhdistäminen arkeologiseen seikkailuun ei vain toimi saumattomasti. Yliluonnollisia ja mytologisia teemoja myös heitetään kehiin sellaista vauhtia, että välillä on vaikea pysyä perässä ja käsittää miten mihinkin ratkaisuun päädyttiin.

Roolituksissa on kuitenkin onnistuttu. Hieno veto tekijöiltä oli ottaa mukaan Kadonneen aarteen metsästäjistä tuttu Indyn nuoruudenrakastettu Marion Ravenwood (Karen Allen). Leffan nuorta vetonaulaa esittää Hollywoodissa kuumaksi nimeksi noussut Shia Labeouf, joka on aiemmin nähty esimerkiksi Transformersissa ja Paranoiassa. Labeoufin hahmon uskotaan jatkossa olevan Indiana Jonesin manttelinperijä, sillä selvää on, ettei pappaikään ehtinyt Ford kauan jaksa enää aarteiden perässä kirmailla. Suoraan Hurjapäistä (1953) kopioidut ensikuvat Labeoufista Kristallikallon valtakunnassa suorastaan nolostuttavat, sillä pojasta ei saa Marlon Brandoa tekemälläkään. Lopulta Labeoufista huokuu kuitenkin Harrison Fordin tavoin tietynlaista perusjätkän charmia, joka valloittaa valkokankaan. Cate Blanchettin esittämä pahis on sen sijaan varsin koominen ilmestys. Ulkomuoto miekkoineen ja haalareineen ehkä juuri ja juuri menettelisi, mutta Blanchettin avattua suunsa ensi kerran on naurussa jo pitelemistä.

1980-luvun kulta-aika on Indiana Jonesin kohdalla toki jo ohi, mutta hyvin on arkeologikin aikaa kestänyt. Nahkahatun ja ruoskan paluu lienee vielä odotettavissa, sillä Spielberg ei ainakaan täysin ole tyrmännyt viidennen Indiana Jonesin tekemistä.