Ice Age valkokangas

Tietokoneella tuotetut animaatioelokuvat näyttävät porhaltavan jo ohitse perinteisen piirroskäsityön. Ja ihan hyvä niin. Pyrkiessään ajamaan alan vanhusten ohitse nuoret ja kunnianhimoiset tekijät ovat ottaneet avukseen letkeämmän asenteen ja löysemmät ranteet kuin maineestaan tarkat konservatiivit. Uudistavat voimat animaatioperinteessä ovatkin usein lähtöisin kokeilunhalusta ja erilaisista aatteellisista näkemyksistä.

Ice Age on syntynyt Blue Sky Studion ja 20th Century Foxin yhteistyönä. Se haluaa lukea läksyä eritoten Disneylle siitä, että myös muualla osataan ottaa värikynä ja sakset - tässä tapauksessa värinäyttö ja hiiri - kauniiseen käteen. Osa uusista animaatioelokuvien tekijöistä on selvästi myös halunnut laventaa katsojakunnan ikähaarukkaa lisäämällä nimenomaan aikuisille tarkoitettuja vitsejä, juonenkäänteitä ja hahmojen keskinäistä kemiaa. Mutta se, että ohjaaja Chris Wedge on profiloinut Icen Agen selkeämmin perheen pienimmille ilman esimerkiksi Shrekin (2001) kaltaista intertekstuaalisuutta ja anarkismia, ei ole huono asia.

Raskasmielinen mammutti Manfred - tuttavallisemmin Manu (Antti Pääkkönen) - ei perusta paljoakaan jääkauden aiheuttamasta muuttohässäkästä. Vaikka ilmasto kylmenee ja eläinlaumat vaeltavat etelään, Manu valitsee mieluummin yksinäisyyden pohjoisessa. Hänen seuraansa liittyy muiden kelkasta pudonnut laiskiainen Sid (Antti L.J. Pääkkönen), joka taas kaipaa seuraa vähän liiankin kanssa. Lähistöllä vaeltaa myös ihmisiä, joita vaanivat sapelihammastiikerit. Erityisesti Diego-tiikeri (Santeri Kinnunen) kantaa kaunaa ihmisille ja aikoo siepata näiden "pennun".

Ihmislapsi päätyy Manun ja Sidin hoiviin ja yhdessä salakavalan Diegon kanssa kolmikko lähtee palauttamaan lasta ihmisheimolle. Alkaa seikkailu läpi jääkenttien ja lumimyrskyjen. Vähitellen lapsen kanssa temmeltäessään Manu, Sid ja Diego sulavat pikkuveijarille ja alkavat kehittää suorastaan inhimillisiä tunteita (!). Sen tavallisen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarinarakenteen lisäksi elokuvan sanoma löytyy altruismista, epäitsekkyydestä: Manu pelastaa Diegon, vaikka tämä aikoo pettää toverinsa. Myös Diegosta tulee lopussa ystäviensä suhteen epäitsekäs. "Eläintatsia" Ice Ageen tuodaan sillä, että ystävyyteen viitataan puhumalla laumasta.

Elokuva vaikuttaa toki stereotyyppiseltä, esimerkiksi tuttujen hahmojensa takia. Siinä on "vakavikko", "sählä" ja "petturi" sekä tuttuakin tutumpi juonikuvio: hyvien tekojen kautta kaikki muuttuu hyväksi. Elokuvan ainoa selvä miinus tulee siitä, että siinä tuodaan niin selvästi esille kaikkien hahmojen olevan miespuolisia!

Onneksi elokuva ei kokonaisuutena kuitenkaan aliarvioi katsojaa - edes aikuista. Ice Age ei sorru Disneyn nyyhkyilyyn, vaan luottaa hahmoihin ja tarinaan. Tällaisiin elokuviin ei Elton Johnin taustauikutusta edes kaivata. Ice Age ei ehkä aukaise uusia ovia minnekään, mutta sen sanoma on hyvä ja tunnelma pysyy ehjänä läpi koko elokuvan. Varsinkin jos ajattelee elokuvan yleisönä pikkulapsia, tällaista elokuvaa ei voi inhota eikä siitä voi kirjoittaa mitään kamalan pahaa.

Elokuvan hymyilyttävin hahmo on pikkuorava, joka uutterasti yrittää kaivaa tammenterhoja talteen jään alle. Harmi vain, että oravan rooli oli niin statistinen. Ehkäpä osassa kaksi näemme oravan jo pääosassa?