Hevisaurukset kotia etsimässä

Hevimusiikilla on Suomessa vankka asema, olemmehan tunnetusti hevikansaa. Maamme yksi suosituimmista lastenmusiikkia soittavista yhtyeistäkin on pesunkestävä hevibändi. Vuonna 2009 aloittanut Hevisaurus on ollut osa lastenmusiikissa tapahtunutta murrosta, jossa kaavamaisten lastenlaulujen rinnalle on noussut paremmin ajan hengessä läsnä olevia bändejä, joiden lapsille suunnattu musiikki on soitannollisesti ja sanoituksellisesti monipuolisen rikasta.

Hevisaurus-elokuvaHevisauruksen musiikki on kasariperinteestä ammennettua tunnistettavaa heviä ja hersyvät sanoitukset puhuttelevat lasten kokemusmaailmaa. Biisit ovat helposti lähestyttäviä ja kuunneltavia, jopa aikuisen korvin. Saurus-pukuihin sonnustautuneelle bändille visuaalisuus on ollut olennainen osa show'ta, mikä on näkynyt bändin keikoilla. Yhtyeen visuaalisen kiehtovuuden huomioiden ei ollut mikään yllätys, että bändin ympärille rakennettiin elokuva.

Hevisaurus-elokuva on tunnetun ja kaupallisesti menestyvän brändin varaan tehty kulttuurituote, joka toimii bändin oheistuotteena. Konsepti ei ole uusi eikä ainutkertainen. Kotoisten hirviöhevibändien saralla Lordin ympärille kyhättiin aikanaan elokuva Dark Floors (2008). Tähän räpellykseen verrattuna Hevisaurus-elokuva on katselukelpoinen kokonaisuus, joka seisoo omilla jaloillaan ja toimii itsenäisenä teoksena. Elokuvan avautuminen ei edellytä bändin tai sen musiikin parempaa tuntemusta.

Hevisaurus-elokuvaSynnyinvuoreltaan uutta kotia etsimään lähtevät hevisaurukset joutuvat ahneen liikemiehen uhkaamiksi. Pari neuvokasta lasta päättävät auttaa sinisilmäisiä sauruksia, jotka aina tilaisuuden tullen ottavat soittimet kouriinsa ja pistävät heviksi.

Lastenelokuvien peruskonseptissa lapset kuvataan normaaleina ja aikuiset hieman hassahtaneina. Vaihtoehtoisesti päähenkilöt voivat olla eläin- tai satuhahmoja, joiden kautta lapsenomaisesti ihmetellään maailman menoa ja asioita. Hevisaurus-elokuvassa nämä peruskaavat on yhdistetty, mikä periaatteessa tuo elokuvaan lisää ulottuvuuksia, mutta käsikirjoituksessa tätä ei ole liiemmin hyödynnetty. Pikemminkin päinvastoin, sillä käsikirjoituksessa on menty sieltä, missä aita on matalin.

Hevisaurus-elokuvaElokuva toistaa itseään ja vitsejään monta kertaa. Hevisaurukset etsivät kotia ja lapset ovat nokkelia. Juoni kulkee kehää, mikä syö tarinan jännitettä ja tekee elokuvasta paikoin pitkästyttävän jopa kohderyhmää edustavan lapsikatsojan silmin. Ohjaaja Pekka Karjalainen ei ole saanut Hevisaurus-elokuvaan samaa toiminnallista otetta, joka rytmitti muutaman vuoden takaista Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri -elokuvaa (2011).

Elokuvassa on yllättävän vähän Hevisauruksen musiikkia. Tekijät ovat ilmeisen tietoisesti välttäneet musikaalin tekemistä ja bändin soittokohtaukset on nivottu elokuvaan korostetun tarinalähtöisesti. Ratkaisu on seikkailullisen näytelmäelokuvan kannalta luonteva, mutta jättää hyödyntämättä yhtyeen musiikin voimavarat. Monet Hevisauruksen biiseistä ovat jo sanoituksellisesti siinä määrin näppäriä, että niitä olisi voinut hyödyntää hyvin elokuvallisessa kerronnassa. Musiikilla paikalla polkeviin suvantokohtiin olisi saatu myös kaivattua lennokkuutta.

Hevisaurus-elokuvaKotimaisten lastenelokuvien taso on viime vuosina ollut sen verran korkea, että laiska käsikirjoitus pistää Hevisaurus-elokuvassa silmään sinänsä korkeista tuotannollisista panostuksista huolimatta. Tämä ei poista itse bändin ja sen hahmojen kiehtovuutta. Vihreistä sauruksista ja heidän menevästä musiikista olisi vain voinut saada paljon enemmänkin irti.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä