Hammarskjöld valkokangas

Ruotsalainen Dag Hammarskjöld (1905–1961) oli YK:n järjestyksessään toinen varsinainen pääsihteeri. Hänet valittiin virkaan vuonna 1953 norjalaisen Trygve Lien erottua tehtävästä. Hammarskjöld tuli tunnetuksi monien kriisien sovittelijana ja hänet valittiin myös jatkokaudelle. Hammarsköljdin kohtaloksi koitui Kongon kriisi, jota hän koetti sovitella. Neljännellä Kongon matkallaan Hammarskjöld menehtyi hämäräksi jääneessä lento-onnettomuudessa. Hänelle myönnettiin postuumisti Nobelin rauhanpalkinto.

Dag Hammarskjöldin tarina on elokuvan arvoinen. Kaiken kattavan elämäkerran sijaan elokuvantekijät ovat viisaasti tehneet varsin tarkan rajauksen Kongon kriisiin. Tiukempaan tarinaikkunaan on kyetty rakentamaan selkeä jännite, vaikka historian tunteva katsoja vääjäämättömän lopputuleman tietääkin. Selvittämättömät asiat ja salamyhkäisyydet ovat tunnetusti hyvää polttoainetta todellisista tapahtumista ammentaville elokuville, mistä Oliver Stonen JFK (1991) on malliesimerkki.

Tanskalaisohjaaja Per Fly ei aivan saa kiristettyä jännitysmomenttia Oliver Stonen tavoin, mutta kaksituntisena elokuvana Hammarskjöld rullaa moitteetta eteenpäin. Runsaat sisäkuvat kielivät amerikkalaistuotantoja pienemmästä budjetista, mutta ulkoisesti elokuva on lajissaan uskottava aina kansainvälistä näyttelijäkaartiaan myöten. Mikael Persbrandt on pääosassa suvereeni, ja nähdään elokuvassa suomalaisväriäkin, kun Sara Soulié esittää Hammarskjöldin sihteeriä.

Vaikka elokuvan keskiössä ovat yli 60 vuoden takaiset tapahtumat, elokuvan teemat ovat varsin vahvasti läsnä nykyhetkessä. Afrikkaa varjostaa edelleen siirtomaa-aika. Näennäisesti itsenäisten maiden demokratian kehitys ei ole kaikilta osin kulkenut Dag Hammarskjöldin kaltaisten idealistien toivomia teitä. Maanosan luonnonrikkauksiin kytkeytyy yhä niin taloudellista kuin strategista vallan tavoittelua ulkopuolisten toimijoiden tahoilta. Rahan ja vallan ahneus on usein kehityksen suurin este, ja tavalla tai toisella tulemme löytämään edestämme sen, miten tätä maanosaa on niin lännen kuin idän suunnalta kohdeltu.

Hammarskjöldissä luodaan varsin vahvasti kuvaa tavoista, joilla asioita maailmalla hoidetaan. Asiat päätetään suljettujen ovien takana muutosta eturintamassa ajavien kustannuksella. Toki on muistettava, että kyseessä on fiktiivinen elokuva, jossa asioista esitetään omia tulkintoja. Se on toisaalta elokuvan rikkautta. Pelkkä historian kuvittaminen itsessään kiinnostaa harvemmin moniakaan, mutta kun tarinaan tuodaan dialogia nykyisyyden kanssa, elokuvalla on enemmän sanottavaa.

Dag Hammarskjöld varjeli omaa yksityiselämäänsä varsin tarkoin. Elokuvassa hänen elämästään esitetään asioita, joista ei varmuudella tiedetä. Triviaalisuuksiin tarttumisen sijaan olennaisempaa tässäkin käsittelyssä on lopulta se, että isoissa julkisissa tehtävissä olevilla ihmisilläkin on oma elämänsä, eikä heillä ole mahdollisuutta elää sitä samalla tapaa kuin meillä tavallisilla.

Hammarskjöld on kohdehenkilönsä ja käsittelemiensä teemojen kautta kiinnostava elokuva, mutta elokuvana se ei kasva osiensa summaa suuremmaksi teokseksi. Siitä uupuu JFK:n palo aiheeseensa ja Oppenheimerin (2023) mahtipontisuus toteutuksessaan. Hammarskjöld on tavallinen elokuva yhdestä historian ehkä jo vähemmän muistetusta merkkihenkilöstä.