Godzilla valkokangas

Saksalainen efektinikkari Roland Emmerich jatkaa maailmanlopun mainingeissa herättämällä henkiin Japanin "lahjan" elokuvataiteelle. Avaruusheinäsirkkojen invaasioyrityksen jälkeen puhdassydämiset ja kirkasotsaiset amerikkalaiset joutuvat kohtaaman radioaktiivisen mutaatiomonsterin, Godzillan, tuoman raivon ja hävityksen. Godzillassa hirviön eteen joutuvat kaupungit eivät jää uhkaavien ufolautasten pelkoa herättäviin varjoihin, vaan asutuskeskukset latinokyläpahasesta "Suureen omenaan" muuttuvat raunioiksi hirviön rällästellessä etsimässä pesäpaikkaa omille tulevaisuudenlupauksilleen.

Erinomaisella tekniikalla toteutettu Godzilla jatkaa kuitenkin ilmeisen tahallisesti alkuperäisten esikuviensa linjoilla. Emmerich luo katsojiensa kummasteltavaksi langanohuella ja singolla reikiä täyteen ammutulla "juonella" sekä jatkuvilla epäloogisuuksilla höystetyn tehosterallattelun. Näyttävien toimintakohtausten ja digitaalitekniikan huippusuoritusten vastapainona elokuvaan on lisätty camp-henkistä todella onnetonta näyttelemistä ja huonoudessaan erinomaisia dialogeja. Periamerikkalainen suurilla ja tulivoimaisilla aseilla pullistelu saakin uudet mittasuhteet kansakunnan valioiden rymistellessä maitse, meritse ja ilmateitse vihulaisvaaran niskaan. Perinteen mukaisesti: koolla ja näöllä on väliä, juonella ei!

© 1998 TriStar Pictures

Ranskan Mururoan atolleilla tekemät ydinasekokeilut herättävät henkiin esihistoriallisen dinosauruksen, joka vielä imee itseensä extraenergiaa ja kokoa mutaatioiden ihmeitä tekevästä voimasta. Jättimäisten jalanjälkien, savuavien raunioiden ja laivan raatojen perässä juoksevien sotilaiden ja tiedemiesten töppösiin tulee vauhtia, kun New Yorkin edustalla troolarit pulpahtavat pinnan alle laahusnuottaan joutuneen erikoisen saaliseläimen kiskaisemana.

Nykiläisten ihmetykseksi kaupungin bulevardeilla ja avenueilla käyskenteleekin kohta tuhoa aiheuttava hirviömonsteri Godzilla, joka salaperäisesti katoaa syöminkiensä ja tuhoamisiensa jälkeen. Apuun kutsuttu matotutkija, tohtori Niko Tatopoulous (Matthew Broderick) entisen high school -tyttöystävänsä Audrey Timmondsin (Maria Pitillon) ja oudon ranskalaisen Philippe Roachén (Jean Reno) kera huomaa tilanteessa maailmanlopun vaaran - hirviö on tiineenä ja valmis munimaan pesäänsä parven pikku-Godzilloja. Sotilaiden keskittyessä listimään kookasta "ykköshirviötään" vastuu pikkupoikasista ja maailman pelastamisesta jää epävirallisille tahoille. Pystyykö ihmiskunta ratkaisemaan ison ongelmansa?

Vanhoilla aseilla ja uudella tekniikalla

"En voi olla ajattelematta... Se, minkä tuhosimme oli ainoa Godzilla. Jos kokeita tappavilla aseilla jatketaan yhä uudelleen... saattaa ilmaantua uusi Godzilla - jossain muualla maailmassa."

(Godzilla 1954, suom. Jarmo Ahrlund)

Japanilaisen elokuvaohjaajan Inoshiro Hondan luoma vastine amerikkalaiselle hirviökauhulle loi kokonaisen monsterien liikakasvulla ja tuhovoimalla eläneen leffaperinteen. Vuonna 1954 valmistuneen Godzillan (alkuperäiseltä nimeltään Gojira) synkkä loppukaneetti tulevaisuuden hirviöterroristeista houkuttelikin nopeasti joukon erittäin epätasaisia ohjaajalupauksia tarttumaan aiheeseen kerta toisensa jälkeen. Alkuperäisen Godzillan synkistelevä ja erinomaisesti hysteriaa kuvaava kerronta sekä moraalilla kyllästetyt palopuheet ihmiskunnan vastuusta saivat nopeasti väistyä pikapikaa kokoonkyhätyistä hirviöhalpiksista. Radioaktiivisen monsterin jatkoseikkailut keskittyivät yhä uudelleen ja uudelleen tulitikkukaupunkien tuhoamiseen ja hirviöperheen sisäiseen hampaidenkalisteluun. Toho-yhtiön hirviöelokuvissa kumipuvun sisällä temmeltänyt Haru Nakajima joutuikin ottamaan mittaa erilaisten hirviökollegoidensa kanssa pelastaessaan ihmiskuntaa uhkaavilta monsterivitsauksilta. Hirviögalleria tarjosi erikoisuuksia ja kummajaisia Ebirah-jättiravusta, Mothra-perhosesta ja Megalon-torakasta jättiläishämähäkki-Spigoniin ja saastehirviö Hedoraniin.

Godzilla-elokuvien jälkimainingeissa syntynyt Kazui Nihonmatsun plagiaatio Hirviö avaruudesta (The X from Outer Space, 1967) marssitti avaruuden ufomunasta syntyneen tuntosarviensa tahtiin vallattomasti puolelta toiselle keikkuvan kalkkunamonsterin, joka tuhosi japanilaisen pienoismallikaupungin toisensa jälkeen. Hirviö avaruudesta eteni lahjattomien näyttelijöiden ja onnettoman leikkauksen seurauksena tapahtumasta toiseen vailla järjen hiventäkään. Elokuva on kuitenkin huonoudessaan oiva malliesimerkki japanilaisesta monsterileffasta. Roland Emmerichin Godzilla tuokin juonettomuudessaan, epäloogisuudessaan, dialogien huonoudessaan ja heikon näyttelemisen "kukkasissaan" mieleen alkuperäisten hirviöelokuvien viattoman hengen. Godzilla kyseenalaistaa kertaheitolla syytökset ohjaajan tosikkomaisuudesta. Nauroiko Emmerich sittenkin partaansa pahemman kerran hänen syöttäessään amerikkalaisille loistotarinoita yltiöisänmaallisesta pyssyjenpaukuttelusta vai onko hän löytänyt virnuilevan puolensa itsestään vasta viime aikoina? Vai onko Godzillan vinoilu amerikkalaisille perusarvoille tahatonta sattumaa - tuskinpa kuitenkaan!

Elokuva tähtensä ja tehosteidensa varassa!

Amerikkalainen hirviöelokuva on taannut katsojilleen rahansa arvoiset ihmisjoukkoja härnänneet kummajaiset. Ray Harryhousenin animaatioleikittelyt 50-luvun elokuvissa The Beast from 20 000 Fathoms (1953) ja 20 Million Miles to Earth (1957) tarjosivat taidolla ja tyylillä rakennettuja maailmanvalloittajahirviöitä. Vaikka Godzilla jatkaa saagaansa hyvin japanilaisessa hengessä, Roland Emmerichin suuren budjetin actionraina ei tee amerikkalaisen perinteensä mukaisesti myönnytyksiä tehosteiden laadussa ja määrässä. Japanilaisten hirviöhalpisten koomiset kumipuvut ovat vaihtuneet Godzillassa näyttöpäätteillä luoduiksi digitaalimonstereiksi, jotka ovat näppäriä ja oivaltavia yhdistelmiä valkokankaiden aikaisempia hirvityksiä - alieneita, tyrannosauruksia ja velociraptoreita. Ihmisten jäädessä tahallisen huonosti näytteleviksi hirviöiden alkupaloiksi, elokuvan todelliset sankarit pistävät bileet pystyyn!

Elokuvan "suuri" tähti pistää kunniakkaaseen tahtiin ja tyylillä Manhattania palasiksi nälkäisen jälkipolven häärätessä ihmisraukkojen kimpussa. Godzilla kepittääkin mennen tullen Steven Spielbergin dinoleffojen digitaalianimaatiot piskuisina ja vaatimattomina. Emmerichin hirviön totaalisuus ja "suuruus" vakuuttaa katsojansa. Hirviökummajaisen ohella elokuvan tähtiroolissa ovat ehdottomasti tehosteet. Pilvenpiirtäjät saavat kyytiä taisteluhelikoptereiden harhaosumista ja leffan nimihirviön pyyhkäistessä kerralla kokonaisia kerroksia atomeiksi liehuvalla hännällään. Toimintaosuudet on väkerretty saumattomasti toinen toistaan seuraavaksi trailershowksi. Rahalla rakennettu liian hyvä ja jalostettu tehostesirkustelu vesittää kuitenkin ikävästi ohjaajan muuten tarkkaanharkittua irvailua - japanilaiseen hirviökauhuun olennaisena osana kuuluvat tahallisen huonot efektit puuttuvat täydellisesti. Tehosteiden liiallinen totaalisuus Godzillassa onkin pahasti ristiriidassa Emmerichin muiden kuningasajatusten kanssa.

Emmerichin omalaatuinen ja suuruudenhulluutta tavoitteleva sarja Täydellisestä sotilaasta (The Universal Soldier, 1992) ja Tähtiportista (Stargate, 1994) Maailmojen sotaan (Independence Day, 1996) ja Godzillaan on sekava cocktail tahatonta ja yhä enenevässä määrin selvästi myös tahallista vinoilua. Valitettavasti Emmerich ei uskalla murtaa uutukaisessaan amerikkalaista elokuvahirviöperinnettä lisäämällä Godzillaansa muutamaa tahallisen huonoa erikoistehostetta kunnianosoitukseksi japanilaiselle hirviöhalpiskauhulle. Tehostemyllerryksen ystäviä Godzilla ei varmasti jätä kylmäksi, mutta hirviöelokuvaperinteeseen ensikertaa tutustuville henkilöille Godzilla jää varmasti vain juonettomaksi ja epäloogiseksi roskaksi, joka ratsastaa pullistelevilla hauiksilla ja suurilla tykeillä. Elokuvasta nauttiikin parhaiten tutustumalla ensiksi sen historiaan ja ohjaaja Emmerichin aiempiin hurvitteluihin. Toivottavasti hänen seuraavat scifi-elokuvansa, The 13th Floor (tuottaja, 1998) ja World War III (tuottaja, 1999), paljastavat saksalaisen tehostenikkarin salat - tahattomalla komiikalla kyllästettyä pullistelua vai pilke silmäkulmassa tehtyä virnuilua?