For Boys valkokangas

Syöpäsairas Mikael kokee yksinäisyyttä ja etsii hyväksyntää olemalla yhteydessä nuoriin, viehättäviin miehiin applikaatioiden avulla. Yksi kohtaamisista osoittautuu tavanomaisuudesta poikkeavaksi, kun nuoren Paulin ja vanhemman Mikaelin välille syntyy odottamaton yhteys. Näistä lähtökohdista For Boys alkaa rakentaa intiimiä ihmissuhdedraamaa, jossa käsitellään hyväksynnän tarvetta, kosketetuksi ja kohdatuksi tulemisen tunteita sekä ikääntymiseen ja kuolemiseen liittyviä kysymyksiä.

Elokuvan on ohjannut Nils-Erik Ekbolm, jonka yhdessä Tom Norrgrannin kanssa perustama tuotantoyhtiö Ten Thousand Hearts vastaa elokuvan tuotannosta. For Boys -elokuvassa on helppo nähdä yhtymäkohtia Ekblomin esikoispitkään elokuvaan Pihalla (2017), joka samalla tavalla nosti esille homoseksuaalisuuteen ja ikään liittyviä kysymyksiä. Siinä missä Pihalla keskittyi nuorten henkilöiden kasvuun ja itsensä löytämiseen, For Boys siirtyy pohtimaan ihmisen suhdetta muuttuvaan ruumiiseen ja oman elämän reflektointiin. Molemmissa elokuvissa keskeiseen rooliin nousevat tunteet, tulkinnat ja kokemukset, joita heijastellaan ikäkysymysten kautta.

For Boys on henkeen ja vereen asti indie-elokuva, sillä se ei ole sitä vain tuotannollisesti, vaan myös tyylillisesti. Henkilöhahmoja on vähän ja tarina keskittyy draamallisesti ihmissuhteisiin. Kerronta antaa aikaa ja tilaa arkiselle kommunikaatiolle, joiden yksityiskohdista ja symboliikasta rakennetaan taianomaisia hetkiä. Suuren ja mahtipontisen sijasta pienellä vaivalla keskitytään henkilöhahmojen rakentamiseen.

Indie-henkisyys ulottuu myös tematiikan valintaan. Homoseksuaalisuus on suosittu aihepiiri kansainvälisissä festivaali- ja indie-piireissä. Ekblomin elokuva, nimeä, henkilöhahmojen nimiä ja sisään rakennettua Pariisin yhteyttä myöten, huokuu tavoitteita saada teos näkyville näille markkinoille. Yhteydet tähän kenttään ovat toisinaan jopa liian vahvat, sillä aihepiiriä käsitellään muulta tutuilla, lainatun oloisilla keinoilla. Yhteyksiä voi tunnistaa esimerkiksi elokuvan värien käytöstä, kuvakulmista, jotka tulevat iholle ja keskittyvät ilmeisiin, sekä hienovaraisesta äänimaailmasta. Toisteiset elementit luovat tunnetta, ettei ohjaaja ole uskaltanut ottaa riskejä kerronnassa.

Sen sijaan kotimaisessa kontekstissaan elokuva on tervetullutta vastapainoa valtavirran elokuvalle. Sen erityisenä onnistumisena voi pitää kiinnostavaa eri aikatasojen ja todellisuuksien yhdistämistä, mikä pitää katsojan varpaillaan tulkintoja tehdessä ja mikä auttaa löytämään tarinasta uusia merkityksiä pitkin elokuvaa.

Positiivista elokuvassa on myös se, ettei siinä tehdä homoseksuaalisuudesta ongelmaa. Se on merkittävä osa hahmojen identiteettiä ja siten tarinaa, mutta elokuvan syvemmät teemat koskettavat hahmojen suhdetta omaan itseensä, heidän menneisyyteensä, ruumiiseensa ja haluihinsa.