Flow valkokangas

Auteur-termi ei alun perinkään ollut kovin vakaalla pohjalla, ja vuosikymmenten myötä se on kokenut inflaation. Pääosin puheet yhden ohjaajan visioista ovat markkinapuheita elokuvien ollessa yhä enemmän tiimityötä. Latvialaisen indie-animaatio Flow’n takana on kuitenkin pitkälti ollut yksi mies. Gints Zilbalodis on yli viiden vuoden mittaisena urakkana ohjannut, käsikirjoittanut, tuottanut, kuvannut ja editoinut elokuvan sekä päälle päätteeksi säveltänyt siihen musiikin. On muitakin henkilöitä osallisena ollut, mutta aikamoinen urakka on Zilbalodiksella ollut.

Vaivan voi nähdä kannattaneen sekä kriitikoiden ja yleisön suosion että eri palkintojen myötä Golden Globen ja parhaan animaation Oscar-voiton ollessa kirkkaimmat kruunut. Kotimaassaan Latviassa Flow on eniten yleisöä lippuluukuille kerännyt teos.

Flow rakentui ilman kuvakäsikirjoitusta, Zilbalodiksen ja kumppanien kokeillessa animaatio-ohjelman kanssa eri vaihtoehtoja, miten tarina isoa tulvaa pakenevasta mustasta kissasta ja tämän kohtaamista eläinkumppaneista rakentuisi. Hetkittäin tarinankerronnassa ja sen detaljeissa oli kyse leikistä ja intuitiosta. Tämä palkitsee katsojan parhaiten silloin, kun kuvakerronta tukee eläinten näkökulmaa. Paikoin villit ja huimat otokset kissan sukelluksista ja seikkailuista ovat näyttäviä. Tarinan kaaren unenomaisuus on ansiokas valinta.

Paikoin Flow’n tarinallinen huojuvuus on silti hetkittäin turhan itsetarkoituksellista, jolloin surrealistisuus syö tehoja selviytymisretkestä ja eläinten välisestä vuorovaikutuksesta. Esimerkkinä tästä Erich von Dänikenin happotrippiä muistuttava kohtaus, jossa oudot kiekurakuviot kivitornin päällä äkisti kumoavat painovoiman ja laukaisevat portaalin toiseen ulottuvuuteen. Vai ufotko tulivat ja veivät yhden päähahmoista?

Kohtaus on kuin eri elokuvasta, ja vaikka ennalta-arvaamattomuus on monesti hyve niin nyt se hajottaa teoksen fokusta. Lievällä trimmaamisella elokuvasta olisi saanut ytimekkäämmän, nyt puolentoista tunnin mitta on sisällöllisesti venytetty.

Flow’n maailma on kuin tulva Keski-Maassa, jossa kaikkialla on outoja jättimäisiä ihmis- ja eläinpatsaita ja veden alle joutuva kivikaupunki on hukkuva vieras sivilisaatio. Eläinten yhdistelmä ei sellaisenaan missään esiinny yhdessä, elleivät eläimet sitten ole peräisin eläintarhasta. Tutun ja vieraan yhdistelmä poistaa yhteydet reaalimaailman luonnontuhoihin.

Elokuva ilman ihmisten dialogia ei tarkoita, etteikö elokuvassa viestittäisi. Eläimet ääntelevät ja liikkuvat luonnonmukaisesti, mikä erottaa ne perinteisistä täysin inhimillistetyistä animaatioeläimistä, mutta Flow’n eläinkunta ei käyttäydy luonnonmukaisesti kuin nimellisesti. Pohjimmiltaan elokuvan eläimet ovat yhtä fantastisia kuin Nalle Puhin eläimetkin, ne vain näyttävät aidoilta. Harvemmin sitä näkee kahlaajalintua ohjaamassa veneen peräsintä tai kapybaraa pelastamassa koiria ja kissoja. Epärealistiset käytösmallit eivät poista elokuvan viehätystä.

Flow viehätti eläinten seikkailusatuna myös mukana ollutta nuorempaa kriitikkoa, mutta myrskyt, tyrskyt ja veden alle painuvat eläimet olivat alle viisivuotiaalle myös jännittäviä, joten K7 -ikäraja ja vanhemman läsnäolo sitä nuoremmille on perusteltu. Päähenkilö eli musta kissa muodosti heti tunnepitoisen kiinnekohdan elokuvalle niin vanhemmalle kuin nuoremmalle kriitikolle.

Mustan kissan tähdittämän elokuvan arvio on omistettu mustista kissoista kauneimmalle, lempeäkatseiselle Mustille (25.8.2008–27.3.2025), joka menehtyi päivää ennen elokuvan ensi-iltaa. Lepää rauhassa pilvimaassa.