Ex Machina valkokangas

Alex Garlandin ohjaama ja kirjoittama Ex Machina käsittelee tieteisgenressä loputtomasti koluttua teemaa. Mikä tekee ihmisestä ihmisen, ja mikä tekisi koneesta ihmisen? Kysymys on toki niin perustavaa laatua oleva, että ammennettavaa riittääkin loputtomiin. Viime vuosina on nähty entistä runsaammin tekoälytarinoita, vaikka oikeassa tekoälytutkimuksessa ei suuria läpimurtoja ole nähty. Googlen DeepMind-yhtiön neuroverkko oppi äskettäin pelaamaan vanhoja Atari-pelejä itsenäisesti. Läpimurto sekin, mutta muutama kehitysaskel vielä vaaditaan ennen maailman orjuuttamista.

Sillä kun kone oppii ajattelemaan ihmisen lailla, on se harvoin hyväksi ihmiselle tieteisfiktiossa. Arnoldin T-800 oppi toki uhraamaan itsensä, mutta Skynet päätti tuhota yhteiskunnan ja HAL 9000 sekosi.

Garlandin esikoisohjaus lähestyy tekoälyyn liittyviä kysymyksiä pienimuotoisemmin ja monisävyisemmin kuin tieteiselokuvat keskimäärin. Elokuva tapahtuu yhdessä paikassa, siinä on vain kolme puheroolia, ja vaakalaudalla on maailman sijasta ainoastaan hahmojen omat toiveet ja tarpeet.

Tarinassa ei tuhlata aikaa. Heti ensimmäisessä kohtauksessa Caleb-ohjelmoija voittaa viikon reissun toimitusjohtajan tiluksille Alaskaan. Kaikki mitä katsoja Calebista (Domhnall Gleeson) oppii, tapahtuu myöhempien kohtauksien aikana. Vaikka hän on päähenkilö, ei hänestä tiedetä paljoa enempää kuin muistakaan hahmoista, Nathanista ja Avasta.

Tämä voisi olla puute. Välillä elokuvasta tuleekin mieleen vanha kunnon ideascifi, jossa ideat ovat elämää suurempia ja hahmot ovat jääneet paitsioon. Mutta se johtuu enemmän siitä selkeydestä ja runsaudesta, millä elokuva tuo ideoitaan esille. Tarina kun perustuu kahdenkeskisiin dialogikohtauksiin, jotka ovat kiinnostavampia, kun hahmot ovat katsojan näkökulmasta kutakuinkin samalla viivalla ja sympatiat myös muiden kuin Calebin puolella. Se, mikä saa kunkin hahmon tikittämään, tulee kyllä ilmi tarinan edetessä.

Omintakeinen ja upporikas Nathan (Oscar Isaac) omistaa BlueBookin, Googlelta haiskahtavan jättifirman. BlueBookin keräämän datan avulla hän on kehittänyt ihmismäisen Ava-robotin (Alicia Vikander). Nathan haluaa Calebin juttelevan Avan kanssa ja sen jälkeen sanovan,onko Avalla hänen mielestään tietoisuus. Asetelman lähtökohtana on Alan Turingin 1950-luvulla kehittämä testi, joka mittaa tekoälyn ihmismäisyyttä.

Caleb juttelee Avan kanssa, Nathan juttelee Calebin kanssa. Monet keskusteluista käsittelevät suoraan tekoälyä. Ne ovat mielenkiintoisia ja pintapuolisen termien heittelyn sijasta todellakin pureutuvat aiheeseen. Draama ajaa silti kohtauksia eteenpäin, ja jokainen kohtaus vie tarinaa eteenpäin. Pohjimmiltaan elokuva onkin trilleri. Jokaisella on omat salaisuutensa, jotka he haluaisivat pitää piilossa. Nathan ja Caleb tulevat toimeen vaivalloisesti, ja Caleb näyttää ihastuvan Avaan. Lukitussa talossa on jatkuvasti painostava tunnelma.

Talokin on tietysti teknologian itsenäisesti ohjaama. Garland onkin onnistunut luomaan talon sisälle täydellisen pienoismaailman, jossa sekä miljöö että hahmot peilaavat elokuvan teemoja. Lopun juonenkäänteetkin liittyvät olennaisesti alusta alkaen kehitettyihin teemoihin, mikä ei Garlandin käsikirjoituksissa (Sunshine) aina toteudu.