Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka valkokangas

Etsivätoimisto Henkassa & Kivimutkassa on melkein kaikki pielessä. Kalle Veirron kirjasarjaan pohjautuva elokuva kertoo kahdesta kymmenvuotiaasta pojasta, jotka selvittävät kirveestä käynnistyvää rikosvyyhtiä lahtelaisella pientaloalueella. Mainoksissa tätä kotimaista kulttuurituotetta luonnehditaan koko perheen elokuvaksi. Kuvausta voidaan pitää karkeana asiavirheenä, sillä koko perhe kattaisi iät kahdesta sadan tuolle puolen. Etsivätoimiston kohdeyleisön ikähaitari päättyy siihen, mistä sen ikäraja (K7) alkaa.

Yläkouluikää lähestyvät lapset karkottanee jo elokuvan aikuiset hahmot. Aikuiset saavat olla tyhmiä – ei siinä mitään – mutta he ovat kautta linjan ylenpalttisen pölhösti näyteltyjä. Lapsi kokee, että häntä aliarvioidaan, ja aikuisen on vaikea löytää katsomastaan tarttumapintaa. Naurahdin tasan kerran enkä elokuvan kanssa.

Näyttelijöiden työ on monessa kohtaa paitsi tarkoituksellisen mänttiä myös tahattoman surkeaa. Nimekkäät näyttelijät käyvät huitaisemassa tyhjät cameot. Alaikäisten aikaansaannoksia en haluaisi edes kritisoida, mutta (koska heidät on asetettu esille) on todettava, että esimerkiksi toinen filmin päänäyttelijöistä on asetettu liian kovaan paikkaan. Tekee pahaa katsoa hänen suoritustaan.

Syy tästä kuuluu tietenkin sälyttää Väinö Weckströmille ja Jarkko Felinille, jotka ovat paitsi vastanneet elokuvan roolituksesta myös ohjauksesta sekä käsikirjoituksesta. Jokaisella osa-alueella on tehty perustavanlaatuisia virheitä. Ensinnäkin hahmojen toiminnasta puuttuu todellisuuspohja. Ei koko perheen elokuvan pidä olla realistinen mutta olisi hyvä, jos kirjoittaja olisi joskus oikeasti matkustanut linja-autolla tai tietäisi jotain tytön ja isän välisestä suhteesta. Komedian tyylilajissa luonnolle pidetään kuperaa kuvastinta – vanha viisaus joka pätee yhä.

Aikuisen voi saada kiinnostumaan koko perheen elokuvasta. ”Paksuille rouville”, tohvelisankareille tai poikien sukkahousuille nauraminen eivät kuitenkaan tarjoa hyviä kiinnekohtia. Nyt aikuisen ajatus alkaa valitettavasti harhailemaan, ja hän tyytyy toivomaan, että olisi tekemässä jotain hyödyllistä.

Sanotaan, että kovat ammattilaiset saavat työnsä näyttämään helpolta. Niin saa myös Etsivätoimisto, ihan kierolla tavalla. Elokuva saa ihmettelemään, miten halukkaiden kirjoittajien ja ohjaajien on niin vaikea murtautua alalle. Pettyneessä kirjoittajassa syntynee eksistentiaalinen kriisi: Miten huonoja ajatusteni pitää olla, jos tällaiset saavat äänensä kuuluviin?

Mikähän esimerkiksi elokuvan dronessakin on ollut ajatuksena? Se antaa whodunit-mysteeriä selvittäville salapoliiseille vinkkejä kuin pakohuoneen ohjaaja. Se sentään tekee hyvää työtä, toisin kuin varsinaisen filmin ohjaajat.

Kun stereotyyppiset mopoilijat puhtaissa nahkatakeissaan ajavat takaa pieniä lapsia, selvästi vaikuttaa siltä, että he hurjastelevat kävelyvauhtia. Musikaalikohtaukset puolestaan karkottavat katsojan mielikuvituksettomalla leikkaus-show’llaan.

Ja opetus. Koko perheen elokuvissahan pitää aina olla hyvä sanoma. Etsivätoimiston tekijät ovat, siltä näyttää, muistaneet sen niksin tekoprosessin lopussa. Rainassa on opetus, mutta sillä ei ole vaikutusta tarinaan. Se vain on siellä; irrallisina episodeina keskellä juonta ja lopun esitelmänä. Koska opetus tosiaan annetaan katsojalle esitelmässä.

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka on kaikkinensa epäsointuinen tapaus. Se voisi olla ihan ok, jos se olisi lasten kirjoittama. Näin ei ole. Se on kokonaan aikuisten valmistelema tuotos, jolla ei ole aikuisille tai nuorille annettavaa. Ihan pienille lapsille kyllä jotain, mutta heidän vieressään pitää olla valppaana; elokuvaan on jostain syystä jätetty pelottavia episodeja. Teatterista poispääseminen virkistää kaikkia.