Eragon valkokangas

Christopher Paolini oli vain 15-vuotias, kun hänen esikoisteoksensa Eragon julkaistiin. Yli 650 sivun järkäleen kirjoittaminen on koulupojalta hatunnoston arvoinen suoritus, vaikka teos itsessään oli kliseistä perusfantasiaa. Myyntimenestyksen myötä kirjasta on tehty lukuisilla Oscar-tason näyttelijöillä miehitetty, näyttävän näköinen ja kokoinen sadan miljoonan dollarin suurelokuva – joka on kliseistä teinifantasiaa. Sitä saa mitä tilaa.

Käsikirjoittajat Peter Buchman ja Lawrence Konner eivät voi vedota alaikäisyyteensä, jälkimmäinen kun on käsikirjoittanut jo 1970-luvulta asti. Herrat ovat tehneet parhaansa pätkiäkseen juonen joutokäyntiä, mutta paras ei aina riitä, varsinkin kun Konnerin ansioluettelosta löytyy lähinnä Teräsmies ja uhka auringosta (1987) tai Juntit Beverly Hillsissä (1993) kaltaisia suurteoksia.

Jotta en kuitenkaan tekisi vääryyttä Eragonille, olen valmis väittelemään elokuvan ansioista – päänsisäisesti, tietenkin. Paholaisen asianajajana toimii Voiman pimeälle puolelle langennut kyyninen Pahuuden edustaja Tuhma Jussi, puolustuksen sinisessä nurkassa valmistautuu Hyvyyden esitaistelija Jussi-hyvä. Pahuus iskee ensin ja varoittamatta, kuten asiaan kuuluu.

Tuhma Jussi: Elokuvan juonihan on läpinäkyvä yhdistelmä Tähtien sotaa ja umpikuluneita sankarimyyttejä aina Arthurin ajoista asti. Juntti maalaispoika (Edward Speelers) onkin Valittu, joka muuttuu liki yhdessä yössä sankariksi. Uusia kykyjä löytyy kuin turkin hihasta. Ja kotikylästäkin löytyy sopivasti vanha jediritari (evp), anteeksi, lohikäärmeratsastaja Brom (Jeremy Irons), joka uhraa itsensä opetettuaan sankaroinnin peruskurssin?

Jussi-hyvä: Kaikissa myyteissä ja tarinoissa on kyse peruselementeistä, hyvän ja pahan taistelu on yksi niistä. Kertomaperinteen traditiot ovat olleet yhteiskuntien kehitykselle ja selviytymiselle oleellisia. Sankari ja opettaja, ryysyistä rikkauksiin, näinhän se on aina ollut ja on aina oleva.

Tuhma Jussi: Sama vanha guru pitää totta kai piirongin laatikossa valo- ei kun taikamiekkaa. Heti kun poika sen saa, niin jätkä kykenee voittamaan useita koulutettuja ammattisotilaita, joilla on raskaat panssarit ja vuosien ammatillinen kokemus ihmisten tappamisesta? Äh, olkoon. Mutta entäs tarinan alun kertojaääni, joka kertoo ne itsestäänselvyydet, jotka katsoja näkee valkokankaalla tapahtuvan?

Jussi-hyvä: Koko perheen kaikkien jäsenten on ymmärrettävä tapahtumien kulku, ilmeisesti myös lemmikkien ja sokean isoäidin. Sori. Nyt lipsuin miltei Pimeälle puolelle. Jatka vain.

Tuhma Jussi: Voisin kysyä, että minkä takia lukutaidoton "keskiaikainen" maalaispoika ei ole samanlainen kuin Jouko Turkan Seitsemässä veljeksessä? Eli miksei silkoposkisen ritarin tilalla ole yksinkertaisia lauseita käyttävä, huonosti käyttäytyvä ja huonosta hygieniasta kärsivä rehupuntti? Mutta sen sijaan kysyn, että miksi helkkarissa Asterixin lailla nimetty Paha Kuningas Galbatorix (John Malkovich) asustaa taas kerran pimeässä, synkässä ja masentavassa loukossa? Ei ihme, että mies on pahalla päällä, kun ei aurinko paista eikä kuu kumota.

Jussi-hyvä: Niinhän te pahat teette. Mistä me muuten tietäisimme että te olette pahoja? Ette te voi asua missään siistissä normaalissa asunnossa, vaan mustassa linnassa. Ei maanista demonivelhoa Durzaakaan (Robert Carlyle) voisi kuvitella mihinkään kodikkaaseen pikku mökkiin, mieshän näyttää muutenkin black metal -bändin laulajalta.

Tuhma Jussi: Annan anteeksi sen, että kliseisistä kliseisimmät kääpiöt ja haltiat edes mainittiin, koska Eragonia ei oltu venytetty liikaa. Ei tuolla sisällöllä kannata tehdä mitään kolmen tunnin eeposta. Annan anteeksi senkin, että vaikka kirjassa lohikäärme kasvoi ajan myötä, elokuvassa se muuttui pikkupennusta täysikasvuiseksi maagisesti liki saman tien. Pikku-Saphira vain oli niin söpö ja suurisilmäinen. Mutta noin kömpelöä dialogia en piru vieköön anna anteeksi! Kuka sen kirjoitti, George Lucas?

Jussi-hyvä: Hys, älä kiroile, ikäraja nousee. Yritä muistaa, että tämä on varhaisnuorille suunnattua perusviihdettä fantasiaseikkailun muodossa, ei yhtään enempää muttei myöskään vähempää. Ei Eragon onneksi edes yritä olla mikään elämää suurempi Sormusten herra, josta riittäisi syvällistä analysoitavaa useammaksi eliniäksi. Sitä paitsi älä yritä, minä näin sinunkin aina välillä pitävän näkemästäsi, edes vähäsen.

Tuhma Jussi: No mutta kun minä pidän kovasti tulta syöksevistä lohikäärmeistä. Sitä paitsi onhan vakavilla draamanäyttelijöilläkin oltava oikeus löytää sisäinen lapsensa ja leikkiä julmaa mielipuolta, ei sitä aina tarvitse olla niin Being John Malkovich. On sitä huonompaakin miekkaa & magiaa tehty, itse asiassa paljon huonompaa. Dungeons & Dragons (2000) palautuu aina välillä mieleen pätkittäin, vaikka kuinka sen yritän unohtaa. Olkoon, sinä voitit – mutta vain osittain, sillä vien osan tähdistäsi mukanani hyiseen hautaani. Palataan asiaan Eragon-trilogian jatko-osien myötä.