East is East valkokangas

Irlantilainen ohjaaja Damien O’Donnell asettaa elokuvassaan törmäyskurssille muslimien traditiot ja modernin, liberaalin elämänhalun. Huolimatta tutusta sukupolvien konfliktin teemasta East is East onnistuu säilyttämään sisällään välittömyyttä ja elämänmyönteisyyttä. Vakavien asioiden rinnalle tuodaan mukavasti perhekeskeistä huumoria - kuitenkaan unohtamatta keskeisiä asetelmia pelkän hölynpölyn alle. Ainoastaan jännite, jota brittiläisen ja pakistanilaisen yhteisön välille yritetään kiristää, jää turhaan roikkumaan ilmaan vailla sen suurempaa merkityspohjaa.

George Khan (Om Puri) on 1930-luvulla Pakistanista Englantiin muuttanut chip shop -yrittäjä, joka on naimisissa englantilaisen Ellan (Linda Bassett) kanssa. George yrittää pitää jöötä vaimolleen ja seitsemälle lapselleen uskottelemalla lastensa olevan oikeasti kuuliaisia ja kunnollisia pakistanilaisia. George tuntuu ajattelevan, että heidät on mahdollista veivata vielä islaminuskoonkin, kun oikein yrittää - huolimatta siitä, että jälkikasvu tuntuu käyttävän urdun opiskeluun varatun ajan pekonin ja makkaroiden popsimiseen. George tekee mielestään pojilleen hienon palveluksen järjestäessään näille naimakaupat sopivaksi katsomaansa perheeseen. Avio ei kuitenkaan houkuttele Naziria (Ian Aspinall) ollenkaan - hänellä on aivan muunlaiset yhtymiset mielessä - kuten ei myöhemmin Tariqia (Jimi Mistry) tai Abduliakaan (Raji James). Perheen ainoa tyttö, Meenah (Archie Panjabi), taas mieluummin härnää pikkupoikia ja potkiskelee jalkapalloa kuin verhoutuu vaieten hunnun taa.

East is East perustuu Ayub Khan-Dinin näytelmään. Elokuvaversio ei silti yritä peitellä oman taiteenlajinsa perinnettä, vaan O’Donnell virittää tunnelmaa usein myös visuaalisten, lähinnä kameratyöskentelyllä luotujen keinojen avulla. Samalla käy selväksi, että hän osaa rakentaa elokuvansa pienien yksityiskohtien varaan. East is East on konstailematon ja yksinkertainen - jotain sellaista, joka juuri tästä syystä jää katsojan sisälle elämään lämmintä, omaa elämäänsä. Se osaa antaa tilaa tehdä omia johtopäätöksiä, tuntea sympatiaa kaikkea henkilöitä kohtaan ilman, että ketään asetetaan leimallisesti tietynlaisiin kenkiin.

O’Donnell on lähtenyt vatkaamaan elokuvaa englantilaisten ja pakistanilaisten rinnakkaiselosta Pohjois-Englannin Salfordissa vuonna 1971, ja saanut aikaan koskettavaa kuvausta suurperheestä sukutraditioiden, uskonnon ja modernisaation puristuksessa. Hienoimpia kohtauksia on se, kun Tariq ja Abdul karkaavat yöllä paikalliseen yökerhoon maistamaan vapautta ja vähän muitakin kiellettyjä hedelmiä; samalla tavalla ohjaaja rakentaa kuvastoa siitä, miten traditioiden ja modernin hinkkautuminen pienissä arkipäiväisissä yhteyksissä on juuri se, mikä pitää perheen koossa - tai sitten ei. Raastavuudessaan äärimmilleen elokuva vie isän ja muun perheen suhteen, kun se näyttää vanhoillisen ja autoritaarisen isän hakkaamassa vaimoaan ja lapsiaan. Ella on 25 vuotta vaieten hyväksynyt miehensä metkut, mutta ylitsepääsemättömän ristiriitatilanteen hänelle tarjoaa Georgen kertakaikkinen kykenemättömyys ajatella lastensa parasta.

O’Donnellin elokuva yrittää luoda myös yhteiskunnallisia painotuksia brittien ja pakistanilaisten - ja myös pakistanilaisten ja intialaisten! - välisistä suhteista ja niiden ongelmista. Tämä tematiikka jää kuitenkin ainakin suomalaiselle katsojalle varsin ulkokohtaiseksi, ja elokuvan ansiot löytyvätkin yksityisen elämänpiirin ja arkipäivän kuvauksesta. East is Eastin parasta antia ovat vahvat näyttelijätyöt - erityisesti verevä Om Puri pääosassa - ja hienovarainen, kosiskelematon käsikirjoitus. Elokuvassa nähdään myös elementtejä, joita ei koskaan voisi näyttää Hollywood-leffassa - kiitos, luoja, maanläheisestä brittielokuvasta!