Crimes of the Future valkokangas

Tulevaisuudessa ihmislaji sopeutuu uuteen synteettiseen ympäristöönsä. Groteskit mutaatiot ovat johtaneet erikoisten kasvaimien ohella kipureaktion turtumiseen. Performanssitaidetiimi Saul Tenser ja Caprice (Viggo Mortensen ja Léa Seydoux) tekee Saulin kasvattamien liikaelinten poisleikkaamisesta julkisia taide-esityksiä. Elokuvassa he toimivat ikkunana salaliittojen, kehollisen seksuaalisen renessanssin ja väkivallan maailmaan.

Vaikka ohjaaja-käsikirjoittaja David Cronenberg on tunnettu erityisesti roolistaan body horror -alagenren synnyssä, miehestä on silti ollut ajan kanssa moneksi. Vaikka kehollisuus ja tukahdutettu seksuaalisuus ovat olleet kantavia teemoja läpi miehen uran, niitä on onnistuttu tutkimaan monenlaisten elokuvien muodossa. Tällä kertaa Cronenberg on kuitenkin palannut siihen mistä hänet tunnetaan, eli genre-elokuvien maailmaan. Synkkä tulevaisuuskuva sormien läpi valuvasta ihmisyydestä ja synkistä salaliitoista muistuttaa miehen kasarituotannosta, esimerkiksi elokuvista Scanners – tappava ajatus (1981) ja Videodrome – tuhon ase (1983).

Kaipuu tuttuun ja turvalliseen paistaakin teoksessa läpi. Osasyy tähän varmasti onkin käsikirjoituksen ikä, sillä elokuvaa yritettiin toteuttaa jo 20 vuotta sitten. Viittauksia Cronenbergin varhaisempiin teoksiin viliseekin pitkin elokuvaa välittäen katsojallekin tiettyä turvallisen nostalgista oloa. Henkilökohtaista kuitenkin on, kokeeko tämän tervetulleena retroiluna vai väsyneenä itsensätoistamisena.

On myönnettävä, että pienehkön budjetin kiehtovan karu ja graafinen scifijännäri tuntuu itseplagiaatiostaan huolimatta teatterissa raikkaalta tuulahdukselta. Elokuva onkin suositeltavissa erityisesti heille, joilla on ikävä 1970–1980-lukujen konseptikeskeisiä jännäreitä sekä Cronenbergia ajalta ennen vuosituhannen vaihdetta. Tuttuun tyyliin ihmisyyden ja teknologian ruumiillisia yhtymäkohtia tutkitaan lavastaja Carol Spierin suunnittelemien orgaanisten koneiden kautta, joihin hahmot eri tavoin yhtyvät ja sulautuvat.

Lavasteet ovat kuin suoraan kaksikon aiempien tuotantojen ylijäämäkokoelmista, ja tämä on todennäköisesti tarkoituksella. Scifilaitteisto näyttää ja tuntuu hyvältä, helposti paremmalta kuin digitaalisin efektein rakennetut vastaavat. Silti ne eivät pääse yllättämään, tai tätä kautta varsinaisesti shokeeraamaan tuttuudensa vuoksi.

Elokuvan kiinnostava maailma salaliittojuonineen vetää kyllä puoleensa. Teknologian mukana muuttuvat käsitykset kehollisuudesta ja seksistä luovat kiinnostavan tematiikan, joka aktualisoituu upean groteskeissa lavasteissa ja meikkauksessa. Kaikkea kuitenkin varjostaa onnistumisten omaperäisyyden puute. Nämä onnistumiset on sovellettu ohjaajan muista elokuvista, ja täten hieman halventavat kokonaisuuden omaa pysyvyyttä ja persoonaa.

Lopputulos viihdyttää, kiehtoo ja ällöttää. Se sisältää kaiken mitä juurilleen palaavasta Cronenberg-elokuvasta voisi toivoa. Konsepti on kiinnostava ja sitä tarkkaillaan hauskasta perspektiivistä. Efektit ja lavasteet tukevat kokonaisvaltaista visiota erikoisesta tulevaisuudesta. Asiat eivät kuitenkaan pääse tuttuudensa takia yllättämään tarpeeksi luodakseen omilla jaloillaan seisovaa mestariteosta, vaan viittauksien tilalle olisi kaivannut täysin uniikkeja ja yllättäviä ideoita.