Oman elämänsä sankari valkokangas

Todelliset ja puhuttelevat tarinat ovat käyneet harvinaisiksi valkokankaalla. Onneksi niitä ei ole kohdannut täydellinen sukupuutto, ainakaan vielä, vaikka tarinallinen elokuva onkin hyvin vaativa. Se edellyttää erinomaista käsikirjoitusta ja käsikirjoituksen visualisoinnin taitavaa ohjaajaa. Lisäksi - se vaatii myös katsojalta paljon, kärsivällisyyttä ja kykyä keskittyä.

Ruotsalaisohjaaja Lasse Hallström avasi tiensä Amerikassa vuonna 1985 elokuvallaan Elämäni koirana. Hallström on siinä mielessä mielenkiintoinen ohjaaja, ettei hän ole Amerikan matkallaan oikeastaan epäonnistunut vielä kertaakaan, kuten monille eurooppalaisille on käynyt. Hallströmin elokuvissa elämä on hyvin läsnä, kuten Gilbert Grape ja Something to Talk About ovat osoittaneet. Nyt, John Irvingin omasta romaanistaan tekemä käsikirjoitus luontuu Hallströmin ohjauksessa täyteläiseksi ja tasapainoiseksi tarinaksi elämän arvoista ja valinnoista. Kirjoista muotoutuu harvoin itsenäisiä ja eheitä elokuvia, mutta Oman elämänsä sankari aukeaa katsojille, jotka eivät kirjasta ole ehkä koskaan kuulleetkaan, poikkeuksellisella antaumuksella.

Tarinan keskiössä on Homer Wells (Tobey Maguire), joka on varttunut syrjäisessä orpokodissa tohtori Larchin (Michael Caine) suojeluksessa. Nuoressa aikuisiässä Homerin kaipuu maailmalle käy ylitsepääsemättömäksi ja Homerin on tehtävä valintansa lojaalisuuden ja vapaudenkatsomuksen väliltä. Jokaisessa elämässä on aikoja, jolloin pitää odottaa ja katsoa sekä aikoja, jolloin pitää tehdä päätöksiä ja toimia. Harmonia näiden aikojen välillä on tasapainoilua elämän nuoralla.

Oman elämänsä sankari käsittelee moraalisesti useita kiistanalaisia asioita. Elokuva ei sinällään ota kantaa niihin vaan tuo esille vaihtoehtoja, joiden perustelut ovat elämästä itsestään. Arvomaailmallisessa ajattelussa ei ehdotonta oikeaa ja väärä ole olemassa, vaikka niin haluaisikin ajatella. Oikea ja väärä menettävät tavallaan merkityksensä elämässä ja sen eri tilanteissa tehtyjen valintojen ja päätösten myötä. Toiselle voi tehty valinta olla pelastus ja toiselle taas kadotus. Elämälle kun on olemassa niin monta eri näkökulmaa, niin itse elämään kuin myös kuolemaan.

Irvingin käsikirjoitus on toimiva ja Hallströmin ohjaus on sujuvaa. Kokonaisuus tähdentyy vielä todella osaaviin roolityöskentelyihin, joista esimerkillisesti mainitsemisen arvoinen on Michael Cainen loistava suoritus orpokodin lääkärinä Wilbur Larchina, jonka isällinen ja lämpimän huolehtivainen suhtautuminen kaikkiin orpokodin lapsiin on lähes jumalallista. Puhuttelevia tarinoita ja hyviä elokuvia ei koskaan ole liikaa. Nauttikaamme siis näistä vähäisistäkin.