Paha päivä valkokangas

Kaksi taustaltaan erilaista ihmistä, kumpikin suurkaupungin kiihkeässä oravanpyörässä eläviä, kolaroi ohitustiellä. Toisella on kiire oikeuteen ja hän jättää toisen, ilmiselvästi vähempiosaisen, pärjäämään autonromunsa kanssa yksin, mutta unohtaa paikalle oikeudessa tarvitsemansa paperit. Kaltoin kohdeltu kolariosapuoli ei kuitenkaan halua palauttaa niitä. Paha päivä (Changing Lanes, 2002) on yhden päivän aikana tapahtuva kuvaus kahden miehen kissa ja hiiri -leikistä, juohevasti etenevä, mutta lakonisesti loppuva.

Verrattuna rajuun Rankkaan päivään vuodelta 1993, Paha päivä on suorastaan kiltti kuvaus urbaanista hulluudesta, joka toisinaan yllättää tavallisenkin tallaajan. Ben Affleckin esittämässä lakimiehessä ja Samuel L. Jacksonin näyttelemässä toipuvassa alkoholistissa, joka pelkää perheensä menettämistä, ei ole Michael Douglasin sekopäistä tulkintaa. Paha päivä johdattelee ensin katsojaansa kohti syveneviä ja yhä dramaattisempia tekoja, mutta palaa sitten takaisin sovinnaisuuden seesteiseen maailmaan. Elokuvan idea miesten radikalisoituvista toimintatavoista olisi ansainnut paremman kohtelun. Jopa tv-sarjassa The Osbournes nähdyssä Ozzy Osbournen tavaroiden heittelyssä tyhmän naapurinsa puolelle oli lopulta enemmän draivia.

Ohjaaja Roger Michellille elokuva on kuitenkin mielenkiintoinen uusi aluevaltaus. Miehen edellinen ohjaus, supersuosittu Notting Hill, oli totaalisen erilainen komediahöpsötys. Paha päivä on synkkä, stressaantunut ja hektinen. Michell osoittaa meille konkreettisesti, että miesten kolaroidessa osuvat yhteen myös heidän kulttuurinsa, jotka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Tämä vaikuttaa osaltaan tilanteen ja hulluuden kärjistymiseen.

Huolimatta huikeasta perusideastaan - kahden miehen tahtojen taistelusta - Paha päivä ei vakuuta.