Catwoman valkokangas

Sarjakuvista tehtyjä elokuvia alkaa tulla markkinoille yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Kehittyvä tietotekniikka ja sarjakuvafanien rahastamisen mahdollisuus ajavat studiopomoja yhä uusiin kokeiluihin. Ryhmä-X ja Hämähäkkimies -elokuvien kohtalaiselle tasolle eivät kaikki yritykset yllä. Sarjakuvaelokuvat ovat myös oivia tietokonepelien mainoksia. Bob Kanen Batman-maailmaan liittyvän sarjakuvahahmon pohjalta tehty Catwoman kuuluu maineikkaasta näyttelijäkaartista huolimatta sarjaan epäonnistuneet tekeleet.

Pitof-niminen miekkonen on jostain kumman syystä palkattu ohjaamaan ilmeisen ison budjetin elokuvaa. Epäilykset heräävät siinä vaiheessa, kun ohjaaja ei esiinny koko oikealla nimellään. Pitof tunnetaan lähinnä visuaalisten tehosteiden suunnittelijana, jota ei Catwomanista valitettavasti huomaa. Yleinen tietokoneanimaatioiden nykivyys ja muovisuus jää vaikutelmaksi monista kohtauksista.

Halle Berry, jonka tähtikarismaan on luotettu muun toteutuksen kustannuksella, on ujo taiteilija Patience Phillips. Patience työskentelee Hedare Beauty -kosmetiikkafirmassa. Hän saa selville ikävän salaisuuden yhtiön tuotteesta ja joutuu ongelmiin. Murhayrityksestä neitokainen selviää, koska saa myyttisen kissan voimat käyttöönsä. Patiencesta tulee hyvän ja pahan rajamailla tasapainoileva superolento, Kissanainen, jonka kostoretkeä mutkistaa siviiliminän suhde rehtiin poliisietsivä Tom Loneen (Benjamin Bratt).

Tyttöenergiaa, naishahmon voimakkuutta, on käytetty tekosyynä paljaalle pinnalle ja toiminnalle. Siinä ei periaatteessa ole vikaa, jos juoni toimii, viihdyttää ja yllättää edes jotenkin. Näin ei käy Catwomanissa, vaan välillä katsojalle tulee vaivaantunut olo. Kissanainen keikistelee uhkaavana nahkahousuissa ja viuhuttaa ruoskaansa, mutta jollain tavalla teennäisen, jäykän ja lavastetun tuntuisesti. Pitkiä, nopeita kamera-ajoja ja musiikkivideoiden tyylistä leikkausta on käytetty tuomaan muodikasta, nuorekasta tunnelmaa. Kameran lentely pienoismallilta näyttävässä kaupungissa ei välttämättä nostata fiiliksiä.

Poliittisesti korrektista afroamerikkalais-latinalaisen pääpariskunnan käytöstä pitäisi tulla lisäpisteitä, mutta käsikirjoituksen ja toteutuksen kökköys ja ennalta arvattavuus vesittävät tämän valttikortin. Hahmoista mieleen jää Patiencen hauska työtoveri Sally (Alex Borstein). Musiikki on mukavahkoa R’n’B -tyyppistä rytkettä. Sharon Stone esittää uransa ehtoopuolella olevaa supermallia.