Barbie valkokangas

Massiivisen markkinointikampanjan siivittämänä Greta Gerwigin ohjaama Barbie ampaisi yhdeksi vuoden odotetuimmista elokuvista. Muovinen, vaaleanpunainen, länsimaissa universaalisti tunnettu brändi on asettunut luontevasti lukemattomien kaupallisten yhteistyömallistojen kasvoksi.

Tunnistettavan brändin lisäksi Barbien vahvuus elokuvan sankarina on myös siinä, että Barbie voi olla mitä vain. Pitkän historiansa aikana hänet on nähty muun muassa lääkärinä, lentäjänä ja astronauttina: viestinä on, että tytöt voivat toteuttaa unelmansa odotuksista huolimatta. Epärealistisen ulkonäköihanteen kritisointi on tuonut muutoksia pikkuhiljaa myös nuken ulkonäköön.

Leluvalmistajan feminismi on eittämättä kaupallista, mutta nostalgia tekee suhteen nukkeen henkilökohtaiseksi. En usko tuntevani suunnilleen ikäistäni naista, jolla ei olisi ollut yhtäkään Barbieta lapsena. Tavat leikkiä ovat kuitenkin olleet monenlaisia, ja se näkyy myös elokuvassa.

Barbiemaassa kaikki on täydellistä: erilaiset Barbiet, Kenit ja muutamat muut Mattelin leluhahmot kansoittavat pastellisävyistä todellisuutta harmoniassa. Margot Robbien näyttelemä stereotyyppinen Barbie alkaa kuitenkin huomata huolestuttavia muutoksia, jotka ajavat hänet todelliseen maailmaan etsimään ratkaisua ongelmiinsa. Poikaystävä Ken (Ryan Gosling) hyppää mukaan matkaan, vaikka onkin vain Ken.

Kirkkaat värit, studioympäristöön rakennettu rinnakkaistodellisuus ja tanssittavat kappaleet tempaavat mukaan seikkailuun. Rooleista tekee mielenkiintoisia se, että Barbie ja Ken ovat enemmän konsepteja kuin hahmoja. Näyttelijät tekevät niistä omansa, sointuen yhteen harmonisessa Barbiemaassa. Elokuva on ääneen naurattavan hauska: dialogi on napakkaa ja itseironista. Barbiet luulevat ratkaisseensa tosimaailman naisten ongelmat, mutta Robbien Barbie huomaakin olleensa väärässä. Todellisuus ei ole yhtä yksinkertainen kuin Barbiemaa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Greta Gerwig on noussut indie-juuriltaan yhdeksi tämän päivän mielenkiintoisimmista ohjaajista. Elokuvan toinen käsikirjoittaja on Gerwigin kumppani Noah Baumbach, joka on myös ohjaajana meritoitunut: hänen filmografiaansa kuuluu muun muassa riipaiseva Marriage Story (2019) ja hahmovetoinen Frances Ha (2012), jossa Gerwig näytteli pääosan. Pitkän linjan elokuvakokemuksen näkee yksityiskohtien huolellisessa huomioimisessa. Haastatteluissa Gerwig on kertonut elokuvista, joista Barbie on saanut vaikutteita. Listan monipuolisuuden aistii myös elokuvasta, joka liikkuu sulavasti erilaisten tunnetilojen välillä.

Kaikesta tästä huolimatta ei elokuvaa katsoessa voi olla unohtamatta, että kaiken takana on korporaatio. Mattel on antanut Gerwigille vapautta käsitellä ikonin ristiriitaisia puolia, jota ilman elokuva olisi jäänyt vain muoviseksi mainokseksi. Mainos se silti yhtiölle on, vaikka käsitteleekin feministisiä kysymyksiä herkkyydellä ja itseironisella otteella. Konservatiiviset tahot ovat raivostuneet elokuvalle ja sen suosiolle, mutta Barbien maailmassa sukupuoli on edelleen vahvan binääristä. Työryhmän olisi toivonut saaneen vielä enemmän vapautta, vaikka naiivia toiveajattelua onkin. Barbie on kesän myyntivaltti, joka ei voi liikaa etäännyttää erilaisia yleisöjä.

Barbie on kassamagneetti ja tehnyt historiaa ensi-iltaviikonloppunaan: vuoden suurimpana avauksena sillä on myös kaikkien aikojen paras tulos naisen ohjaamalle elokuvalle. Parhaimmillaan kokemus on, kun tuudittautuu nostalgiaan ja antaa elokuvataian viedä. Oli oma suhde Barbieen mitä tahansa, yleisössä on vaikeaa olla hymyilemättä kollektiivisen riemun ympäröimänä.