Bad Luck Love valkokangas

Vankilasta palattuaan Ali (Jorma Tommila) ei halua enää rötöstellä. Nilkkiveli Pulu (Tommi Eronen) ja vanha jengi houkuttelevat. Kuitenkin Inkan (Maria Järvenhelmi) ja lapsen tulevaisuus tuntuu tärkeämmältä. Pakkaa sekoittaa kalavelkoja karhuileva Alpi (Ilkka Koivula).

Allekirjoittaneella on maaseudulla kasvaneena niukasti samaistumispohjaa Bad Luck Lovelle. Väkivalta, ghettoromantiikka ja ’Kontulan Fight Club-True Romance-estetiikka’ suuntaavatkin elokuvaa hieman nuoremmille ruuhka-Suomen kasvateille. Olli Saarelan lähiössä eivät mopopojat syljeksi ostarin nurkalla eikä karaoketango kiiri kaljakuppilasta. Sen sijaan gangsterit uhittelevat aseineen ja huumeineen. Kultakellokäsi kääntää ison auton stereoista konebiittiä kovemmalle.

Edellä mainitun voi tietysti samalla mieltää myös koko gangstatouhun parodiaksi ja maskuliinisuuden roolin pohdiskeluksi. Lisäksi Saarelalle tuttu uskontotematiikka on hienovaraisesti esillä. Isä-poika/mies-nainen-suhteita ruoditaan ja rujo rappauskin vaihtuu yllättäen Tuomas Kantelisen klassisempiin harmonioihin. Unohdettujen ja syrjäytettyjen asialla ollaan. Tasojen karsimista olisi kaivannut.

Uhkapeliä

Saarela pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Onko toimintaviihteeseen lisätty liikaa vaikeusastetta: taide-elokuvaksi ylevöittämistä ja yhteiskuntakritiikkiä? Onko Lamborghini-Suomi valmis siirtymään myyttisen Rukajärven menneisyydestä betonierämaan harmaaseen nykyisyyteen?

Jorma Tommilalla on kovan kundin kasvot, ääni - ja kamalan näköiset hampaat. Tarja-Tuulikki Tarsala ja Sulevi Peltola ovat hyviä sivuosarooleissaan. Maria Järvenhelmen kovaonnisuus on painettu liian taka-alalle keskityttäessä miesahdistukseen.

Elokuva on ärsyttävän omahyväisesti ulkomaanlevitykseen tähdättyä, kun ei edes suomenkielistä nimeä ole annettu. Angloamerikkalaisuuden ihailun kuulee myös elokuvan musiikissa. Kun suomalainen laulaa englanniksi, on mukana sekä parodian että tragedian siemeniä juuri Bad Luck Loven tyyliin.