Velvollisuudentuntoinen hupi on hupia sekin
Kun pidin aiemmin tällä viikolla yliopistossa lyhyen esitelmän elokuvakritiikistä, sain kysymyksen, miten voi arvottaa elokuvan hyväksi, vaikka ei pitäisi siitä. Vastausta ei ollut helppo sanoittaa, kunnes katsoin Anoran ja ymmärsin täysin, kuinka se onnistuisi.
Kuten Sean Bakerin loihtimissa elokuvissa on tavallista, Anorassa ollaan seksityön maailmassa. Se kertoo riisuutumisohjelmien esittäjästä ja seksityöläisestä Anista (Mikey Madison), joka saa asiakkaakseen Vanjan (Mark Eidelshtein), venäläisoligarkin pojan. On selvää, että Ani ja Vanja elävät erilaisissa oloissa, ja silti he ovat henkisesti samankaltaisia.
Näennäiset ristiriitaisuudet leikkaavat elokuvan. Juoni kulkee vanhoja latuja ja silti siellä täällä on odottamattomia helmiä. Kun Ani menee viikoksi pariksi Vanjan prinsessaksi, tapahtuu toinen ihme: ajantaju yhtäältä korostuu ja toisaalta häviää. Ja vaikka Vanjan päässä kaikki tieto menee huminahautaan, hän on elementissään hissillisessä talossa.
Ei yleensä ole mielekästä etsiä kiireen vilkkaa toisia näyttelijöitä vertailua varten, ja kuitenkin on nyt todettava, että jos Anoralla olisi ollut käytettävissään isompi budjetti, se olisi ehkä erehtynyt ottamaan Timothée Chalametin Vanjan rooliin. Harvoin on hidasaatteista miestä esitetty yhtä uskottavasti.
Anora jatkuu kuvan ulkopuolelle. Saa kriitikkokin olla monttu auki siitä, miten paljon näyttelijöistä on saatu irti. Hehän elävät osansa! Sanavaraston seiniä ei suotta pureta, vaan hahmot jostain syystä, luultavasti taulapäisyyttään, toistavat fuckia puheissaan. Suuri osa elokuvasta kuluu, kun seurataan näitä järjen lillejä tappelemassa keskenään. Ani ei ole salaa jalo eikä oligarkin gorilla ole elektromekaanisen tarkka ihmisase.
Pitkälle menevät tulkinnat pitäisi ohittaa, koska viime kädessä kerron niillä enemmän itsestäni. Silläkin uhalla on syytä silmäillä Anoran teesejä. Taloushistorioitsija näkee Vanjan käytöksessä feodalistiset maanomistajat, jotka kuluttivat rahojaan pidoilla ja ostamalla kunnioitusta. Freudilainen psykologi hakee nuorten hahmojen käytökselle selitystä heidän kokemustensa määrän ja niiden käsittelyn tason ristiriidasta. Feministi katsoo elokuvasta Aniin kohdistettua fyysistä, taloudellista ja henkistä väkivaltaa.
Sain Anorasta irti sen käsityksen, että viisaus päättyy usein vaikenemiseen. Vaikka Bakerin teoksesta ei tullutkaan kirjoittajan suosikkia, ei se tarkoita, etteikö se olisi silti aivan ässä sellaisenaan. Oikealle yleisölle Anoralla on paljon, mitä antaa. Koska Baker kanavoi ilmaisunsa hänelle tärkeään aiheeseen ja kertoo tarinansa turvautumatta kapeakatseisiin kompromisseihin, Anora toimii myös viihteenä vallan mainiosti. Velvollisuudentuntoinen hupi on hupia sekin.
Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 2 henkilöä
Seuraava:
Ismo – maailman hauskin ulkopuolinen
Helposti katsottava dokumentti Suomen tunnetuimman ja menestyneimmän stand up -koomikon vaiheista.
Edellinen: Ismo – maailman hauskin ulkopuolinen
Helposti katsottava dokumentti Suomen tunnetuimman ja menestyneimmän stand up -koomikon vaiheista.