Anna ja kuningas valkokangas

Andy Tennantin (Ever After) elokuvassa viktoriaanisen hillitty englantilainen, Anna Leonowens (Jodie Foster), on palkattu opettajaksi Siamin kuninkaan Mongkutin (Chow Yun-Fat) 58 lapselle. Elokuva alkaa siitä, kun Anna saapuu Siamiin pienen poikansa Louisin (Tom Felton) kanssa. Pian kuhisevan värikäs ja sekasortoinen väkijoukko nielaisee päivänvarjolla itseään suojaavan, krinoliinihameisen Annan ja huolellisesti puetun pikku-Louisin. Sitten höykytytäänkin jo norsun kyydissä ihmettelemässä maisemia. Tästä alkaa "seikkailu", jossa vastakkain joutuvat brittiläinen ylemmyydentunto ja itämainen barbaarius, joka tosin on vaatetettu koristeelliseksi ja näyttäväksi länsimaisen silmän katsella.

Annan taustasta selväksi tulee se, että hänen miehensä on kuollut taistelussa. Leskeydestä saadaankin näppärästi hänen hahmoaan karakterisoiva tekijä ja oivallista juoniainesta vihjaamalla, että Annan elämään on miehen kuoleman vuoksi jäänyt ammottava aukko, joka vain ikään kuin odottaa täyttäjäänsä. Annan "miehenkipeys" ei jääne keneltäkään huomaamatta pikku-Louisin kysellessä isästään ja vanhempiensa traagisesti päättyneestä yhteiselosta. Tällaisissa tilanteissa näyttämällä näytetään, miten Anna hillitsee itsensä - jotta voitaisi myöhemmin näyttää sitä, miten hän ei enää niin tee. Elokuvan tunnelataukset jäävät kuitenkin vaisuiksi, vaikka teema sinänsä olisi tarjonnut kiinnostavia ristiriitaisuuksia ja kulttuurisia väärinymmärtämisen mahdollisuuksia.

Mongkutia näyttelevä Chow Yun-Fat pökkelöi kohtauksesta toiseen yrittäen näyttää autoritaariselta itsevaltiaalta, mutta onnistuu siinä heikohkosti. Varsinaisia action-kohtauksia revitään siitä, miten kymmenet extrat heittäytyvät kerta toisensa jälkeen otsalleen kuninkaansa edessä, ja tämän vaimo- ja lapsikatraat löytävät olemassaololleen oikeutuksen kuninkaan tepastellessa haaremiinsa. Anna sen sijaan on itsepäinen ja alistumaton nainen, joka ei suostu kumartelemaan Mongkutin edessä ja väittää tälle vastaankin. Tämä ilmeisesti lämmittää Mongkutin sydäntä siinä määrin, että hän jakelee Annalle erivapauksia ja -oikeuksia. Pikkuhiljaa nämä kaksi alkavat tulla juttuun yhä paremmin ja paremmin. Ja mitäpä muuta kuin hömpähtävää romancea syntyisi murheellisen, mutta nuorekkaan lesken ja puolijumalana pidetyn salskean kuninkaan kohtaamisesta?

Puuduttavan romanssijuonen seuraamisen ohella elokuvan katsojat saavat tietoiskun 1800-luvun imperialistisista kytkennöistä, vaikka suurvaltapolitiikka toki jääkin elokuvassa taka-alalle yksityishenkilöiden elämänkohtaloihin nähden. Elokuvan poliittiset juonittelukuviot toimivat perusteena sille, että mukaan saadaan edes pari kunnollista taistelukohtausta ja - uskokaa tai älkää - myös yksi kunnon räjäytys. Siamin "kummallisista" tavoista ja uskonnosta jauhetaan sivujuonta kuvaamalla kiellettyä rakkaussuhdetta, joka tietenkin päättyy ikävästi. Siamilaiset nähdään pääosin nuorina, kauniina ja värikkäästi pukeutuvina ihmisinä, jotka iloisen hanakasti haluavat oppia uutta läntisen maailman edustajilta. Todellista "itämaista" sivistystä nähdäänkin siinä, että kuningas haluaa kehittää maataan ja kansaansa paremmiksi (=länsimaisemmiksi). Ironista kyllä, joka välissä muistetaan huomauttaa, ettei tässä nyt olla oltu tekemässä mitään imperialistista elokuvaa ollenkaan.

Hauskoja ovat muutamat todelliset britti-imperialistit, jotka töräyttävät mielipiteensä silloin, kun niitä vähiten kaivataan - esimerkiksi elokuvan ristiriitaisia tunteita herättävässä tanssiaisjaksossa, jossa Anna pukee koko Siamin hovin länsimaisiin vaatteisiin ja opettaa nämä käyttäytymään "sivistyneesti" brittivieraiden seurassa. Juhlan tarkoituksena on näyttää muulle maailmalle, että siamilaisetkin ovat aivan kelpoja kavereita, kunhan heidät joku ensin treenaa salonkeihin sopiviksi. Brittien ja hovilaisten välille tulee kinaa, ja Anna saa tilaisuuden osoittaa olevansa fiksu ja neuvokas päästessään ratkaisemaan jupakan. Seuraavaksi Mongkut johdattaakin Annan jo poskivalssiin kuin prinsessan ikään.

Parasta elokuvassa ovat maisemat, ihmisjoukot ja laajakaarinen, eeppinen kuvaus. Mitään herkän katsojan sielua järkyttävää ei vahingossakaan näytetä, ja kun juonikin on mitä on, saa katsoja keskittyä täysillä kumpuilevien maastojen, eläinten ja hassunnäköisten ihmisten ihmettelyyn. Vähän kun lisätään rumpua taustalle, niin kuvista voi nauttia kuin matkailumainoksesta ikään. Eri asia sitten on, kuka todella jaksaa katsoa kaunista maisemaa ja eksoottisia ihmisiä kaksi ja puoli tuntia putkeen. Turhaan ei ohjaaja Andy Tennant tekaissut tuhkimorainaa Ever After - kokemus romanttisten epookkidraamojen teosta näkyy myös tässä elokuvassa. Ne ihmiset, jotka pitivät Ever Afterista, tulevat nauttimaan tästäkin.