American Hustle valkokangas

American Hustle on Taistelijasta (2010) ja Unelmien pelikirjasta (2012) muistettavan David O. Russellin tuorein ohjaus. Huijauksia ja hämäräperäisiä bisneksiä harrastava Christian Balen esittämä möhömahainen ja tupeeta kaljunsa päälle kampaava Irving Rosenfeld tapaa fiksun ja kekseliään Sydney Prosserin (Amy Adams), jonka kanssa huijausbisnekset saadaan vietyä aivan uusille ulottuvuuksille olemattomien lainojen myöntämisessä.

Hetken epätoivoisilta lainanottajilta saamillaan palkkioilla rällättyään FBI:n jokseenkin epävakaa agentti Richie DiMaso (Bradley Cooper) käräyttää rakastuneen kaksikon, ja pakottaa nämä työskentelemään kanssaan isompien kalojen, korruptoituneiden poliitikkojen ja jopa mafian, kiinnisaamiseksi. Mukaan sotketaan vielä New Jerseyn pormestari, yhteisönsä sankari ja hyväntekijä Carmine Polito (Jeremy Renner), joka joutuu ahneuteensa langeten FBI:n ja mafian väliin. Sydney haluaisi paeta maasta Irvingin kanssa, Irving taas ei halua jättää Danny-poikaansa. Vaikka Irvingin riehakasta ja eläväistä sorttia oleva Rosalyn-vaimo (Jennifer Lawrence) herättää Sydneyssa lähinnä kuvotusta, keksii tämä uuden tavan päästää itsensä ja Irving pälkähästä ja huijaussoppa on melko lailla valmis.

Elokuva perustuu löyhästi 1970-luvun lopun New Jerseyssä ja New Yorkissa sattuneisiin tositapahtumiin, kun FBI jahtasi, paljasti ja vangitsi joukon korruptoituneita kongressimiehiä.

American Hustlen maailmassa kaikki sen hahmot ovat hukassa tai etsivät itseään, tai luovat itselleen uutta identiteettiä. Täytyyhän jokaisen selvitäkseen keksiä keinot, kunniallisuuden tai suoraselkäisyyden täydellisen katoamisen uhallakin. Tämä pätee syvimmin Sydneyyn, joka luo itselleen korkea-arvoisia pankkiyhteyksiä omaavan brittiläisen Edith Greenslayn roolin lainahuijausbisneksen nimissä. Irving taas seilaa rakastamansa Sydneyn ja perheensä välisessä maastossa. DiMaso on epätoivoisesti mainetta janoava, kihloissa oleva, hiuksiaan papiljoteilla kihartava liittovaltion agentti, joka lankeaa nopeasti Sydneyyn (jonka luulee olevan Edith).

Jennifer Lawrence voitti ansaitusti viime vuonna naisten pääosa-Oscarin roolistaan Unelmien pelikirjassa. American Hustle oli tänä vuonna ehdolla jopa kymmenen pystin saajaksi. Lawrence oli jälleen ehdolla samoin kuin Adams, Bale ja Cooper, mutta koko elokuvan porukka sai poistua gaalasta tyhjin käsin. Ehkäpä siihen on syynä se, että erinomaisen viihdyttävästä otteestaan, pääosin upeasta näyttelijäntyöstään ja hauskasta tarinastaan huolimatta American Hustle ei tunnu kovin merkittävältä teokselta. Se hymyilyttää, kirvoittaa ehkä naurunhörähdyksenkin, mutta itse asiastaan se ei onnistu kertomaan mitään järisyttävän olennaista. Lopputulos jää pintaa hiveleväksi, vaikka itse tarinan kuljetus sujuukin varsin jouhevasti.

Näyttelijöistä Adams ja Lawrence tekevät sensaatiomaisen hyvät roolit, ja ne on myös kirjoitettu kiitettävästi ja oivaltavasti. Adams saattaa äkkiseltään vaikuttaa vaatimattomalla tavalla söpöltä punapäältä, mutta hänen näppärä näyttelemisensä pääsee kyllä nopeasti oikeuksiinsa. Lawrencessa taas on viettelevää ja rehvakasta karismaa, jonka soisi jatkossakin näkyvän kiinnostavissa luonnerooleissa.

Bale ja Cooper eivät aivan yllä samaan tasoon, vaikka suuri osa elokuvan huumorista syntyykin juuri näyttelijätyön välisestä kemiasta. Batmanina ja muutenkin melko kovapintaisista rooleistaan tunnetun Balen olemusta plösähtäneenä Irvingina on alkuun vaikea uskoa ja sulattaa, mutta tarinan edetessä siihenkin tottuu. Vaikka tapahtumat avataan alkuun Irvingin kautta, solahtaa hän nopeasti muiden hahmojen joukkoon, eikä häntä tohdi oikein päähenkilöksi enää mieltää. Elokuvassa onkin ilahduttavan tasaisesti annettu tilaa useammalle pääroolille, ja tässä naiset vievät kyllä voiton. Cooperin hahmon äkkipikaiset raivarit ja sinänsä huvittava, neuroottinen sekoilu taas tulevat kuin puskista, eikä hahmoa ehditä kasvattaa riittävästi sen käytöksen odotuttamalla tavalla.

Osittain mafia-aiheisena elokuvana American Hustle ilahduttaa melko väkivallattomalla keveydellään ja hyväntuulisuudellaan. Tämän genren elokuvissa kun brutaalin väkivallan ja mustempaakin mustemman huumorin yhdistelmä tuntuu usein nousevan päärooliin. Jeremy Rennerin sympaattisesti esittämän pormestarin narautus surettaa, toisaalta Robert De Niron käväisy mafiapomona jää helpottavan lyhyeksi. Naamaansa vääntelevän ja kiristelevän veteraanin näytteleminen kun on nykyään lähinnä maneerisia toistoja.

Elokuvassa on irroteltu kampausten, puvustuksen ja musiikin kanssa oikein olan takaa, ja miksei olisi. Hauskat yksityiskohdat koruista ja sisustuselementeistä lähtien luovat autenttisuuden tuntua. Chicagon, Steely Danin, Todd Rundgrenin ja Donna Summerin aikalaishiteillä ja Amy Adamsin antavilla kaula-aukoilla hekumointi menee hetkittäin överiksi, sillä ajankuva välittyy kyllä riittävästi muutenkin. Toisaalta, mitäs tässä kursailemaan, teryleenit päälle, korkkarit jalkaan ja discoilemaan!