Alma de Sant Pere valkokangas

Jarmo Lampela lukeutuu maamme merkittäviin elokuvaohjaajiin, vaikka hänen viime vuosien elokuvansa ovat jääneet varsin vähälle huomiolle. Lampela muistetaan yhteiskunnallista painoarvoa omaavista elokuvistaan Sairaan kaunis maailma (1997), Joki (2001) ja Eila (2003). Sittemmin Lampela toimi elokuvauksen professorina ja elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtajana Aalto-yliopistossa, josta hän siirtyi Yle Draaman päälliköksi 2015.

Ennen Ylelle siirtymistä Lampela oli palannut tekemään pitkiä elokuvia vuosikymmenen tauon jälkeen. Miesten välisiä keskusteluja (2012) ja Nuoren Wertherin jäljillä (2013) nähtiin vielä elokuvateatterilevityksessä, mutta kolmea Lampelan Theatre goes movies -projektin synnyttämää elokuvaa ei valkokangaslevityksessä enää nähty, ja saman kohtalon on kokemassa Lampelan viime vuonna valmistunut Alma de Sant Pere.

Barcelonaan sijoittuva Alma de Sant Pere kertoo viidestä ystävyksestä, jotka haluavat ansaita miljoonan. Alman johdolla he hankkivat edullisesti vanhan asuinkiinteistön, jonka myisivät remontin jälkeen voitolla. Vanhat vuokralaiset eivät vain ole halukkaita jättämään kotejaan ja lisäksi päälle iskee talouskriisi.

Lampela on aiemminkin käsitellyt yhteiskunnallisia aiheita yksilötarinan kautta, ja Alma de Sant Peressa on yhtymäkohtia Eilaan, joka sijoittui Suomen 1990-luvun alun laman jälkimaininkeihin. Tällä kertaa kyse on maailmanlaajuisen talouskriisiin vaikutuksista, jotka olivat suuria erityisesti Espanjassa. Eilan tavoin keskiössä on vahva nainen, Alma (Carla de Otero), joka haluaa tehdä oikein myös vaikeina hetkinä. Ihmisarvon ei pidä hukkua taloudellisen eduntavoittelun jalkoihin.

Lampelan elokuvat ovat sanomaltaan humaaneja mutta yhteiskunnalliselta kantaaottavuudeltaan teräviä. Alma de Sant Pere tuo vuonna 2008 aktivoituneeseen talouskriisiin konkreettisuutta, jota Suomessa ei välttämättä ole havaittu ja koettu arjessa niin selvästi kuin eteläisessä Euroopassa. Espanjassa ja monessa muussa Etelä-Euroopan maassa kriisin jättämät jäljet olivat syviä ja samansuuntaisia kuin Suomen 1990-luvun lamassa. Yhtäkkiä pankkeja kaatui, ihmiset olivat korviaan myöten veloissa ja työttömyysluvut nousivat pilviin.

Monella eteläeurooppalaisella meni talouskriisin myötä elämä kokonaan uusiksi samaan tapaan kuin monilla suomalaisilla neljännesvuosisata sitten. Mutta elämä jatkuu, ja jos talousromahduksista jotain hyvää pitää löytää, se on yksilötasolla tapahtuva arvojen uudelleenmäärittely. Kun raha ja ennen kaikkea sen tavoittelu menettää merkityksensä, ihminen huomaa, että ympärillä on tärkeämpiäkin asioita. Tämä välittämisen sanoma on Alma de Sant Peressa vahvasti läsnä, kuten aikanaan Eilassa ja eritoten mestarillisessa Joessa.

Ruohonjuuritason tarinoiden kertojana ja näyttelijäohjaajana Lampela on vahvimmillaan, ja nämä osa-alueet kannattelevat myös Alma de Sant Perea. Espanjalaisnäyttelijät yhdessä suomalaisnäyttelijöiden kanssa rakentavat elokuvaan hyvin uskottavan ja elämänläheisen ilmapiirin.

Kuvallisessa kerronnassa ja eritoten poikkeavissa visuaalisen kerronnan ratkaisuissa Lampela ei sen sijaan ole aina onnistunut, mistä Nuoren Wertherin jäljillä on vielä tuoreessa muistissa. Tällä kertaa Lampela on käyttänyt split screeniä, joka on elokuvassa usein toimimaton ratkaisu. Elokuvassa jaettu kuva näyttäytyy helposti kömpelönä ja televisiomaisena kuvailmaisuna, joka lähinnä rikkoo visuaalista sujuvuutta ja yhteneväisyyttä, eikä Alma de Sant Pere tee asiassa poikkeusta. Mistään ylitsepääsemättömästä ongelmasta varsinkaan sisällön kannalta ei ole kyse, ja humaani sanoma kantaa elokuvan sen satunnaisten visuaalisten karikkojen yli.

Alma de Sant Pere nähtiin viime syksynä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ja varsinainen maailmanensi-ilta oli Kemijärvellä marraskuun alussa. Sen jälkeen elokuva on kiertänyt Suomessa yksittäisnäytöksinä ja kiertue jatkuu maakunnissa tämän kevätkauden.

Elokuva olisi kuitenkin ansainnut paikkansa valtakunnallisessa teatterilevityksessä, mikä saa avoimesti ihmettelemään kotimaisten elokuvien levityspolitiikkaa. Viime vuonna Mikko Kuparisen hienolta 2 yötä aamuun -elokuvalta kesti pitkään ennen kuin se pääsi meillä valkokankaille. Nyt taas suomalaisen kärkiohjaajan yhteiskunnallisesti merkityksellinen ja sanomaltaan humaani Alma de Sant Pere jää kokonaan yleisen valkokangaslevityksen ulkopuolelle samalla, kun teattereihin tuotiin jälleen kerran yksi aikuisten jonninjoutava seksisekoilu.