Äidin toive valkokangas

Joonas Berghällin syväsukellus suomalaisen miehen tunne-elämään Miesten vuorossa (2010) sai osakseen paljon kiitosta. Saunanlauteilla elämästään avautuvat miehet saavat Äidin toiveessa rinnalleen äitiydestä kertovat naiset. Jos miehenä olemisen problematiikkaa oli kiinnittynyt kansallisiin ajatuksiin, on äitiys osa kansainvälisiä rakenteita. Äitiyteen liitettävät arvot, odotukset ja pelot näyttäytyvät samankaltaisina ympäri maailman ja jopa maapallon ulkopuolella.

Dokumentti kertoo kymmenen tarinaa äitiydestä. Ongelmat, joita äidit kohtaavat, ovat kaikki yksilöllisiä, mutta silti osa laajempaa kertomusta. Huoli lapsen hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta ei haihdu hänen kasvaessaan aikuiseksi ja niiden puolesta taisteleva äiti on valmis uhrautumaan tarvittaessa. Äitiys esitetään dokumentissa käännekohtien kautta. Tapahtumat, jotka saavat haastateltavat kohtaamaan omat käsityksensä äitiydestä, ovat usein dramaattisia ja jättävät jälkensä.

Miesten vuorossa tarinat vaihtelivat aiheiltaan ja tunnetiloiltaan, mutta saunassa jaettu turva pysyi elokuvan yhdistävänä linkkinä. Äidin toive muistuttaa tarinankerronnaltaan enemmän Säilöttyjä unelmia (2012), jossa työläiset eripuolilta maailmaa kertoivat haaveistaan. Siinä, kuten Äidin toiveessa, yhdistävä tekijä on tarinoissa, mikä tekee elokuvan maailmasta yhtenäisen. Kun lähtökohta on eri suunnista yhteen punottu, eikä yhteisestä ajatuksesta ulospäin aukeava maailma, tuo se tarinankaareen omat odotukset niiden yhtyeensopimisesta. Se voi myös karsia pois tarinat, jotka eivät siihen täysin sovi.

Tarinat Äidin toiveissa ovat koskettavia ja kauniita. Dramaattiset kertomukset kuvaavat äitiyden eri vaiheita lapsen syntymästä täysi-ikäiseksi varttumiseen, mutta arvolatautunutta aihetta on käsitelty kuitenkin hyvin ympäripyöreästi. Äitiys on uhrautumista ja suojeluvaistoa. Kuva äidistä marttyyrina toistuu useassa tarinassa, vaikka muutamia poikkeuksia löytyykin, kuten lapsiavioliitosta paennut nepalilaisäiti tai astronautti, joka joutuu eroon lapsestaan työnsä vuoksi.

Äidin toive esittää kuvan äitiydestä, joka on hyvin suppea. Se on myös hyvin biologinen elokuvan kautta nähtynä. Siihen eivät mahdu adoptiotarinat tai seksuaaliset vähemmistöt. Se on myös huomattavan valkoinen, eikä kyseenalaista historiallisia rakenteita, joiden kautta äitiys nähdään. Nyt valituilla tarinoilla on vahva tunteellinen painotus, ja elokuva tyytyy yleishumaaniin politikointiin paremman tulevaisuuden puolesta.

Melankolisuudestaan huolimatta dokumentti on toiveikas. Se nostaa tarinoissaan esiin naisten koulutuksen ja omien haaveiden täyttämisen tärkeyden. Unelmat paremmasta huomisesta eivät ole itsekkäitä, vaan niiden tavoittelu antaa myös lapselle paremmat edellytykset elämässä. Äidin toive on tuttuun tapaan hiljaisen kaunis. Sen kertomukset on kuvitettu arjen askareilla. Auringonnousut ja laskut, jotka rytmittävät tarinoita, toistuvat samanlaisina miljoonakaupungissa ja maaseudulla.