Aftersun – päivämme auringossa valkokangas

Charlotte Wellsin ensimmäinen pitkä ohjaustyö Aftersun – päivämme auringossa jätti lähtemättömät jäljet elokuvavuoteen 2022. Monien kriitikkolistojen kärjessä kisannut pieni perhedraama isästä ja tyttärestä aloitti maailman valloituksensa Cannesin Kriitikoiden viikolta ja palkintokausi loppui Paul Mescalin parhaan miespääosan ehdokkuuteen Oscareissa. Wellsin omaleimannen tyyli tuo modernin otteen perinteiseen perhedraamaan, jonka nostalgiankaipuu 1990-luvulle on täynnä surullisia kaikuja.

11-vuotias Sophie (Frankie Corio) viettää eksoottista lomaa Turkissa isänsä Calumin (Paul Mescal) kanssa. Heidän yhdessä tekemänsä videopäiväkirja tallentaa isän yritykset tehdä vaikutus tyttäreensä, jota hän ei usein näe. Rahatilanne ei ole paras ja kaksikko joutuu välttelemään ravintolalaskuja samalla, kun toiset hotelliasukkaat turvautuvat all inclusive -rannekkeisiinsa. Eräänlaisessa välitilassa elävä Sophie ei ole enää niin nuori, että haluaisi viettää aikaansa pikkulasten kanssa altaalla, mutta ei ihan pääse osaksi teini-ikäisten hotellivieraiden maailmaakaan. Yhteinen aika isän kanssa on kuitenkin se, mitä Sophie matkalta on tullut hakemaan.

Aftersun on rakennettu taitavasti kaksoiskatseelle, joka rinnastaa nuoren Sophien lapsuudenmuistot aikuisen Sophien (Celia Rowlson-Hall) ymmärrykseen matkan tapahtumista. Wells tekee jo alussa selväksi, että katse, jonka katsoja kameran kanssa jakaa, on aikuisen. Öisin painajaismaiseen kaipuuseen heräävä Sophie alkaa hahmottaa aurinkolomaa varjostaneet synkät pilvet käydessään läpi 90-luvun videopäiväkirjoja ja muistojaan. Wellsin tapa kehystää tarina ylisukupolvisten traumojen syntyä etsivän päähenkilön kautta on toteutettu ilman alleviivaavaa selittelyä.

Charlotte Wells on puhunut Aftersunista emotionaalisena autofiktiona. Se jatkaa ohjaajan lyhytelokuvan Tuesday (2015) vanavedessä kertoen lapsen vankkumattomasta uskosta oman isän kaikkivoipaisuuteen. Nuori Sophie herää huomaamaan, että isän taloudellinen tilanne on tiukka, mutta hän ei näe isän synkkyyden takana muita syitä. Nuori tyttö pyrkii tukemaan isäänsä parhaansa mukaan, kun hän alkaa hahmottaa ympärillään rakentuvaa luokkayhteiskuntaa.

Aftersunin Sophie voisi olla Wellsin Bafta-ehdokkuudellakin huomioidun Tuesdayn päähenkilö muutamaa vuotta nuorempana. Toisaalta elokuva tuo myös vahvasti mieleen Joanna Hoggin elokuvat The Souvenir (2019) ja The Souvenir: Part II (2021), joissa silmänsä poikaystävän ahdingolta sulkeva nuori nainen käy elokuvan keinoin läpi muistojaan parisuhteesta.

Charlotte Wells on rakentanut tarinankerrontansa upealle visuaaliselle maailmalle sekä erityisesti musiikin taitavalle käytölle ääniraidalla. Calumin ja Sophien vahvaa suhdetta kuvataan kosketuksissa ja pienissä arkisissa teoissa, kuten aurinkorasvan levittämisessä, mutta samalla kiinnostavilla rajauksilla tuodaan melankoliaa kaksikon suhteeseen. Heidän välilleen tuodaan visuaalisia esteitä, heidät suljetaan vangeiksi heijastuksina pienen television peilikuviin tai he hukkuvat keskelle maisemaa kameran rajatessa heidät kuvan nurkkaan. Kuvan ja tapahtumien vastakkainasettelu tuo tarinaan jännitteen, jota oivaltavat musiikkivalinnat taustalla lisäävät.

Aftersun on modernilla otteella tehty perhedraama, jonka hienovarainen tunnelma on rakennettu loistavien näyttelijäsuoritusten varaan. Frankie Corio tekee hämmästyttävän kypsän roolisuorituksen Sophiena, joka kirkassilmäisessä vilpittömyydessään tekee vaikutuksen. Paul Mescalin koskettava kuvaus synkkien hetkien kanssa taistelevasta Calumista on herkkä ja monitahoinen. Charlotte Wellsin tapa esittää ulkomaanmatka pakona arjesta mahdollistaa hahmojen erottamisen heidän historiastaan hetkellisesti, mutta jättämättä hahmoja ohuiksi. Aftersun on eheä ja upeasti rajattu kokonaisuus, joka on täynnä surumielistä nostalgiaa.