After Yang valkokangas

Tekoäly nähdään usein elokuvissa uhkana, joka pyrkii hävittämään ihmiskunnan tai soluttautumaan joukkoomme. Dystopioiden tulevaisuuskuvissa tekoäly on usein tunteiden yläpuolella, jolloin se pystyy hallitsemaan rationaalisesti muita. Inhimillisyyden herääminen voi olla sen kohdalla kohtalokas virhe. After Yang ei kuitenkaan lähesty tekoälyä uhkana vaan mahdollisuutena oppia uusia asioita ihmisenä olemisesta. Tekoälyt nähdään uutena lajina, jonka kohtelusta ja kohtaamisesta arkipäivänä tulee oman ihmisyytemme mittari.

After Yangin utopistisessa tulevaisuudessa ei elo ole erityisesti muuttunut. Kosmopoliittisempi maailma ei ole ratkaissut kaikkia tasa-arvokysymyksiä, vaan erityisesti luokkaerot eriyttävät ihmisiä omiin kupliinsa. Perhe-elämästä on tullut sisäänpäin kääntyneempää, kun ruudut valtaavat elämän, ja yhteisöllisyyskin on siirtynyt virtuaalimaailmassa järjestettäviin tanssikilpailuihin. Tekoälyllä varustetut kotiapulaiset ja kloonit ovat osa arkipäivää.

Tulevaisuuden perheet ovat After Yangissa monimuotoisia yksikköjä. Jake (Colin Farrell) ja Kyra (Jodie Turner-Smith) ovat hankkineet tyttärelleen Mikalle (Malea Emma Tjandrawidjaja) tekoälyllä varustetun sisaruksen Yangin (Justin H. Min). Kun Yang eräänä aamuna ei herääkään, joutuu koko perhe surulimboon, koska he eivät tiedä, onko hän poistunut heidän elämästään ikuisesti. Kysymys, voiko Yangin korjata, korvata tai vaikka vaihtaa, kertautuu kaikissa keskusteluissa. Yangin muistikortille piirtyneiden hetkien kautta menetyksen käsittelystä tulee konkreettisempaa, kun muistot alkavat tulvia nykyisyyteen.

After Yang on kiehtovan melankolinen tarina luopumisesta ja kaipuun mukanaan tuomasta nostalgiasta. Erityisesti perheen isä Jake ei osaa päästää eroon menneisyydestä ja liki unohtaa perheensä uppoutuessaan Yangin muistoihin heistä. Pohtiessaan onko hän antanut Yangin kasvattaa tyttärensä ja menettänyt näin tärkeitä hetkiä hänen kanssaan, jää tytär surunsa kanssa yksin. Elokuva tuo mieleen Don Hertzfeldtin huikean lyhytanimaation World of Tomorrow (2015), jossa ihmiset käyttävät aikansa museoissa katsellen ruuduille tallennettuja muistoja.

Ohjaajana Kogonada on kiinnostava sekoitus akateemista etäisyyttä ja syvää mielenkiintoa ihmisyyden arkisimpiin yksityiskohtiin. Kogonada tuli aikoinaan tunnetuksi videoesseistään, joissa hän tutki yksityiskohtien, kuten Hitchcockin elokuvissa esiintyvien silmien tai Robert Bressonin kuvaamien käsien, kautta elokuvan tekijöiden tyylejä. Hiljaisen pohdiskeleva Columbus (2017) taas käytti arkkitehtuuria yhteisenä kielenä kahden muukalaisen kohtaamisessa. Suosikkirakennusten esittely kertoi heistä toisilleen enemmän kuin omista tunteista puhuminen.

Näihin yksityiskohtiin ja siihen, mitkä ovat muistoja, jotka tekevät meistä juuri meidät, tarttuu Kogonada myös After Yangissa. Yangin tarkoituksena oli tallentaa tärkeitä hetkiä ihmisyydestä, mutta se mitä tekoäly laskee tärkeäksi, nousee kiinnostavaksi kysymykseksi elokuvassa. Välähdysmäiset muistot ovat selkeä viittaus Kogonadan esseistiseen videotaiteeseen.

Pohdinnat transhumanismista vievät suurten kysymysten äärelle. Missä menevät ihmisyyden ja koneen rajat ja miten identiteetti rakentuu? Ajatukset toiseudesta kertautuvat monesta eri näkökulmasta, kun ihmisyyden määritelmä on jatkuvasti koetuksella. Onko Yang perheen toinen lapsi, palvelija vai ostettu tuote? Jos orgaaniseen pakettiin kääritty itsenäisesti ajatteleva tekoäly ei ole ihminen niin mitä kysymyksiä sitten tuo mukanaan naapurustossa asuvat ja työskentelevät kloonit.

Alexander Weinsteinin novelli Saying Goodbye to Yang on taipunut mietiskeleväksi elokuvaksi, joka nojaa visuaaliseen kerrontaan. Sen tulevaisuuden visiot on rakennettu kuville, ei selityksille ja Benjamin Loebin värikylläinen kuvaus tuo pehmeyttä elokuvan utopistisiin profetioihin. Kogonadan pohdiskeleva sävy on täynnä syvää mielenkiintoa sitä kohtaan, mikä tekee meistä ihmisiä.