Kaunis mieli valkokangas

Matemaatikot ovat kautta aikain olleet keskimääräistä vinompia ihmisiä. Kurt Gödel esimerkiksi ei suostunut syömään muuta kuin itse laittamaansa ruokaa ja harrasti vanhuuden päivillään okkultismia. Samantapainen paranoidi on peliteoreetikko John Forbes Nash Jr, josta Ron Howardin uusi elokuva Kaunis mieli kertoo.

Tarina alkaa vuodesta 1947, jolloin Princetonissa opiskelevan Nashin (Russell Crowe) vainoharha on alkanut jo oireilla. Poikkeuksellinen kyky purkaa salausjärjestelmiä ja havaita ilmiömaailmassa sarjallisuutta edistää Nashin vajoamista paranoidiin skitsofreniaan. Lopullinen niksahdus tapahtuu 50-luvulla maccarthyismin rehottaessa. Pentagon säikyttelee huippumatemaatikkoa maailmanpoliittisilla uhkakuvilla, ja pian tämä alkaa nähdä kommareiden kryptoviestejä joka nurkassa.

Kauniin mielen peruslähtökohta on erittäin mielenkiintoinen. John Nashin elämäntarinassa olisi ollut aineksia syvälliseen analyysiin yksilön, yhteiskunnan, tieteen maailmankuvan ja ontologian keskinäissuhteista. Yhteiskunta (kommunismihysteria) ja tiede (kaavat ja korrespondenssit) ovat kumpikin sidoksissa päähenkilön sairauteen; lisäksi hänen harhansa asettavat ratkeamattoman kysymyksen todellisuuden, tiedon ja rationaalisuuden reunaehdoista.

Valitettavasti Kaunis mieli hukkaa kaiken loistavan potentiaalinsa. Lähestymistapa henkii periamerikkalaista uusliberalismia: tässä teille sankaritarina miehestä, joka tahdonlujuutensa turvin kesyttää sielunsa riivaajat ja korjaa sisäisen kamppailunsa kauneimman hedelmän, Nobelin taloustieteen palkinnon. Jippii, vapaassa Amerikassa jopa jokainen diapamilla tönkkösuolattu katatoonikkokin voi olla voittaja! Eikä toki tämäkään elokuva tule toimeen ilman vuosisadan rakkaustarinaa: Jennifer Connellyn keikistely Nashin elämänkumppanina lyö viimeisen keskinkertaisuuden naulan tähän haaskattujen mahdollisuuksien arkkuun.

Vaikka Crowella ei tässä roolissa ole fyysisiä vammoja, mielisairaan esittäminen tekee hänestä varteenotettavan Oscar-ehdokkaan. Ed Harris sopii hyvin paranoia-haamuksi, esittihän hän Truman Show’ssakin pelottavaa jumalhahmoa. Mutta matematiikkaelokuvista puheen ollen, kyllä Good Will Huntingissa (1997) oli enemmän munaa.