Pienjulkaisulle avustus on elinehto

Kulttuurin tukeminen on viime aikoina saanut julkisuudessa välillä paljonkin huomiota. Huomio on tosin kohdentunut isoihin toimijoihin ja niille jaettaviin miljooniin. Avustuksista riippuvaiset pienet ruohonjuuritasolla toimivat yhdistykset ja järjestöt ovat saaneet osakseen paljon vähemmän huomiota, jos ollenkaan. Kun saksia heilutellaan ja terä osuu pienen kohdalle, seuraukset ovat usein kohtalokkaita.

Saksien kohtalokkuudelta ei välttynyt myöskään Film-O-Holic.

Film-O-Holic aloitti toimintansa vuonna 1998 ja julkaisun taustalle perustettiin Filmiverkko ry. Yhdistys on saanut julkaisutoimintaansa julkista avustusta vuodesta 1999 alkaen. Avustus on pienjulkaisulle elinehto ja mahdollistanut säännöllisen julkaisutoiminnan.

Avustuksesta päättävä taho on vuosien varrella vaihtunut, ja viime vuosina avustuspäätös on tehty Taiteen edistämiskeskuksessa eli Taikessa, joka on ratkonut, mitkä kulttuurijulkaisut saavat avustusta ja mitkä eivät.

Jaettava rahamäärä on vähentynyt, mikä on tehnyt Taiken päätöksenteosta varmasti vuosi vuodelta vaikeampaa. Vuodelle 2025 Taike ei myöntänyt enää Filmiverkko ry:lle avustusta. Tarkempia perusteluja ei päätöksessä kerrota 26 vuotta jatkuneen avustuksen lakkauttamiselle. Juurisyystä ei ole kuitenkaan epäselvyyttä. Se on raha, tai tarkemmin ilmaistuna sen puute.

Kielteisen avustuspäätöksen myötä Film-O-Holicin toimintaa ei voida jatkaa entisellään.

Päätöksen jälkeen yhdistys on aloittanut selviytymiskamppailun, jolla koetetaan välttää yhdistyksen kaatuminen ja turvaamaan Film-O-Holicin säilyminen verkossa, jotta 27 toimintavuoden aikana kertynyt ja Suomen oloissa poikkeuksellisen laaja elokuva-aiheinen aineisto ei katoa verkosta, ainakaan heti.

Julkaisutoiminnan jatko on hämärän peitossa. Tahtotila on jatkaa jonkinlaista julkaisutoimintaa, mutta säännöllisestä julkaisutoiminnasta Film-O-Holic joutuu toistaiseksi luopumaan. Toiminta on nyt puhtaasti vapaaehtoisuuden varassa. Kritiikkien julkaisemista jatketaan, mutta vähäisemmissä määrin kuin aiemmin ja julkaiseminen on jatkossa epäsäännöllistä.

Toiminnan loppuminen kokonaan ei ole myöskään poissuljettu vaihtoehto. Yhdistys pyrkii luonnollisesti tekemään voitavansa korvaavan rahoituksen hankkimiseksi, mutta näinä aikoina tehtävä ei ole pienelle yhdistykselle helppo.

Absurdi tilanne

Film-O-Holicin valitettava tilanne on ajankohdassaan suorastaan absurdi. Viime viikonloppuna Kalle Kinnunen nosti esiin elokuvamainonnan epäkohdan, minkä taustalla olevaa ilmiötä eli kritiikkien yksipuolistumista ovat tämän jälkeen käsitelleet ainakin Yle ja Helsingin Sanomat.

Viime vuosina on yleistynyt käytäntö, jossa yhden kriitikon kritiikki julkaistaan saman konsernin useissa lehdissä. Tämä kustannustehokkuus on johtanut siihen, että kriitikoita on yhä vähemmän, minkä myötä kritiikin ja ylipäätään taidejournalismin moniäänisyys on kaventunut. Vallitsevassa tilanteessa riippumattomista pienjulkaisuista on tullut entistä merkittävämpiä ja arvokkaampia kritiikin ja taidejournalismin moniäänisyyden kannalta.

Kyse ei ole vain siitä, mitä pienjulkaisut julkaisevat ja minkälaista sisältöä ne tuovat yleisön saataville. Ne toimivat usein myös alustana alalle pyrkiville. Esimerkiksi Film-O-Holicin toimintaan on alusta lähtien kuulunut julkaisumahdollisuuden tarjoaminen nuorille ja aloitteleville kirjoittajille sekä heidän ohjaamisensa. Tämä on sisältänyt yhteistyötä muun muassa Turun yliopiston eri oppiaineiden kanssa. Moni vuosien varrella Film-O-Holicin toimintaan osallistunut on työllistynyt media-alalle. Pienjulkaisut toimivat usein käytännön kouluna, josta saadut opit ja kokemukset vastuullisen ja laadukkaan journalismin tekemisessä ovat avuksi työuralla.

Julkisuudessa ollaan juhlapuheita myöten huolestuneita lukutaidon heikkenemisestä, disinformaatiosta, kriittisen ajattelun rapautumisesta tai rakentavan keskustelukulttuurin puutteesta. Näitä kaikkia vastaan voidaan taistella laadukkaalla ja moniäänisellä journalismilla, ja riippumattomilla pienjulkaisuilla on tässä merkittävä roolinsa, jota yhteiskunnan tulisi tukea turvatakseen sivistynyttä demokratiaa. Miksi yhteiskunta ei riittävissä määrin näin tee, on hyvä kysymys, jota olisi ehkä syytä pohtia laajemmin.

Kulttuuria olemme kaikki

Ruohonjuuritasolla toimivien pienten yhdistysten avustukset ovat valtiontaloudessa siinä määrin vähäisiä, että niistä leikkaamalla ei käytännössä säästetä mitään. Yhdistyksille ja niiden toiminnalle leikkauksista koituvat tuhot ovat sen sijaan peruuttamattomia, kuten Kimmo Ahonen Satakunnan Viikossa kirjoittaa. Valtion budjetin miljardipelissä miljoonia pallotellaan niin suurpiirteisesti, että pienet leikkaukset vaikkapa kulttuurijulkaisuista näyttäytyvät säästötoimena pelkkänä näpertelynä vailla ymmärrystä kulttuurijulkaisujen hyötysuhteesta yhteiskunnalle.

Tämä ei ole mikään ihme, kun huomioi, miten ylimalkaisesti kulttuurista julkisuudessa puhutaan. Vaikuttaa siltä kuin yksinkertaisimpiakaan perusasioita ei nykyään enää ymmärrettäisi, tai haluttaisi ymmärtää.

Kaikki se, mitä me ihmiset olemme, niin yksilöinä, yhteiskuntana kuin ihmiskuntana, on kulttuuria. Nykyihmistä ei ole olemassa ilman kulttuuria. Kulttuuri on pohjimmiltaan tietoa ja osaamista ja niiden välittämistä eteenpäin. Kulttuuri on luonut pohjan kehitykselle, ja mitä enemmän kulttuuriin liittyy luovuutta, sitä hedelmällisemmän maaperän se antaa kehitykselle, innovaatioille ja tänä päivänä niin tärkeäksi koetulle taloudelliselle toimeliaisuudelle. Kulttuuria ei voi kumota sanakäänteillä tai perustella talousluvuilla. Kulttuuri on erottamaton osa ihmistä ja ihmisenä olemista.

Jos ihmisiltä otetaan pois kulttuuri, se tarkoittaa paluuta tonkimaan maasta sormilla matoja. Tonkimiseen ei voi käyttää edes tikkua, koska tikun käyttö on kulttuuria.

Tämä kannattaa muistaa, kun seuravan kerran joku lohkaisee kulttuurin olevan luksusta, johon meillä ei ole varaa.

Kirjoittaja on
Filmiverkko ry:n perustajia 
Film-O-Holic.comin vastaava toimittaja
kriitikko, toimittaja ja tietokirjoittaja