Kasbah ei rokkaa

Jotain täytyy olla elokuvassa pahasti vialla, kun edes Bill Murrayn karisma ei pelasta elokuvaa tusinafilmin kohtalolta. Ja kun elokuvan päätähti voi jo pelkällä preesensillään ja surumielisillä mäyräkoiransilmillään nostaa miltei elokuvan kuin elokuvan keskitason yläpuolelle, on katseet käännettävä Rock the Kasbahin kohdalla käsikirjoittajan ja ohjaajan suuntaan. Yllättävää kyllä, sieltä paljastuu kokeneita kehäkettuja, joiden pitäisi Bill Murrayn avulla saada aikaan kelpo elokuva vaikka silmät ja kädet sidottuina.

Rock the KasbahKäsikirjoittaja Mitch Glazer oli kirjoittamassa Saturday Night Livea 1980-luvulla, samaan aikaan, kun komedian nouseva kyky Bill Murray oli sarjassa usein nähty vierailija. Glazerin kynästä on lähtöisin myös onnistunut joulun hengen nostattaja Haamujen kosto (Scrooged, 1988), jossa niin ikään nähtiin Bill Murray pääosassa. Glazerin jos jonkun siis luulisi tuntevan Murrayn hyvin ja osaavan hyödyntää tämän kykyjä ja olemusta, mutta nyt henki on jättänyt produktion.

Ohjaaja Barry Levinson on ohjannut jo klassikoiksi luettavia elokuvia kuten Hyvää huomenta, Vietnam (Good Morning, Vietnam, 1987) ja Sademies (Rain Man, 1988). Niistä on kuitenkin jo aikaa, eivätkä Levinsonin uudemmat ohjaukset ole herättäneet enää samanlaista huomiota. Mies on kuitenkin myös ahkera tuottaja ja kokenut käsikirjoittaja, joten kokonaisvaltaista näkemystä ei luulisi puuttuvan.

Rock the KasbahLevinsonin uusimmassa, Clashin biisistä Rock the Casbah nimensä lainanneessa elokuvassa Rock the Kasbah Bill Murrayn roolihahmo on entisissä maineteoissaan ja itsesäälissä vellova ketku musiikkituottaja Martin Lanz, joka saa yllättävän tarjouksen lähteä ainoan tallissaan enää notkuvan laulajattaren Ronnien (Zooey Descanel) kanssa Afganistaniin viihdyttämään amerikkalaisia sotilaita. Paikan päällä Ronnie katoaa ja kaikki alkaa muutenkin mennä omituisesti pieleen. Tukevan afganistanilaisen kannabiksen polttelu saa kaiken näyttämään entistä oudommalta, kuten arvata saattaa.

Martin löytää sattumalta Afganistanin heimoalueelta, pienestä kylästä kaunisäänisen nuoren naisen. Tuottajanvaistot heräävät, ja Martin päättää ilmoittaa tytön uuteen ja kulttuurirajoja rikkovaan Afghan Star -ohjelmaan. Suunnitelma olisi kenties helppo toteuttaa, jos oltaisiin länsimaissa, mutta nyt Martin huomaa joutuneensa tyystin toisenlaiseen kulttuuriin.

Rock the KasbahJos Rock the Kasbah jatkaisi teemojen kehittelyä tästä asetelmasta, olisi kaikki hyvin. Mutta käsikirjoittajalta loppuu kiinnostus juuri tässä vaiheessa, kun asetelmat on pedattu valmiiksi, ja loppu on jonninjoutavaa lässytystä ja ajelua ympäriinsä aavikkomaisemissa. Ja kun ollaan levottomuuspesäkkeessä, täytyy aseet vetää tietenkin mukaan kuvioon. Sillä lailla kiltisti ettei ketään satu oikeasti pahasti.

Käsikirjoituksen puutteista huomio kiinnittyy ensinnäkin siihen, että elokuvaan on tuotu mukaan Bruce Willisin ja Kate Hudsonin esittämät sivuhahmot, jotka eivät tuo juoneen mitään lisäarvoa. Tuntuu kuin ne olisi lisätty elokuvaan lähinnä peittämään tarinan onttoutta ja juonenkäänteiden väkinäisyyttä. Ehkä elokuvaa kirjoitettaessa ongelmaksi on koettu, että puhuttaessa afganistanilaisten naisten alistetusta asemasta, on vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä sitä kevyttä läppää heittäen. Mutta miksi ihmeessä tällaisen aiheen käsittelyä edes kannattaa yrittää jotenkin poliittisesti korrektisti tai kiltisti? Aihe vaatii ronskeja otteita ja uskallusta. Kunnon komediaa peliin tai edes nyyhkydraamaa, kiitos, mutta ei tätä.

Rock the KasbahMiten voi olla mahdollista, että Bill Murrayn seurassa on tylsää? Itselleni miehen nimi on kuin lupaus laadusta ja viihdyttävyydestä. Hämmästyin itsekin huomatessani kuinka jonninjoutava elokuva Rock the Kasbah oli, ja pettymyshän siitä seurasi, ja nyt puran sitä tässä. Bill Murray on tunnettu varsinkin komediarooleistaan, kuten Entäs Bob? (What about Bob?, 1991) -elokuvan sekopää häirikkö Bob ja Päiväni murmelina -elokuvan (Groundhog Day, 1993) säämies Phil. Taidankin katsoa ne taas. Ja Ghostbustersit, ne kaksi ainoaa ja oikeaa.

Viime vuosikymmenellä Murray löydettiin ikään kuin uudelleen, kun hän loisti vähäeleisissä ja maanläheisissä roolitöissään elokuvissa Lost in Translation (2003) ja Broken Flowers (2005). Näissä elokuvissa Murrayn olemus ja hienovarainen näyttelijäntyö oli ymmärretty oikein, ja sitä osattiin myös hyödyntää toisin kuin Levinsonin uusimmassa, jossa Murray tuntuu välillä ajattelevan rooliaan Hunter S. Thompsonina elokuvassa Where the Buffalo Roam (1980). Ja ehkä palkkapäivää. Tämä elokuva saa tähtensä vain ja ainostaan Murrayn ansiosta. Mies on legenda.

* *
Arvostelukäytännöt