Herra Deeds kotikatsomo

Mr. Deeds on voimakolmikko Steven Brillin, Tim Herlihyn ja Adam Sandlerin uusin yhteistuotos. Herlihy on käsikirjoittanut aikaisemmin muun muassa Little Nickyn (2000), Big Daddyn (1999), The Wedding Singerin (1998) ja The Waterboyn (1998). Brill on ohjannut näistä ensiksi mainitun ja myös näytellyt muutamassa muussa. Adam Sandler sen sijaan on ollut elokuvien itseoikeutettu tähti. Kolmikon aiempien elokuvien rehellinen kökköhuumorilinja jatkuu tässäkin viihdepläjäyksessä.

Mr. Deedsissä hyväsydäminen takapajulan poika Longfellow Deeds (Sandler) tienaa helpot 40 miljardia dollaria jättimäisen mediayhtiön osakkeina upporikkaan enonsa potkaistua tyhjää. Deeds on ilmeisesti ainoa elossa oleva sukulainen, ja niin poika kiikutetaan helikopterikyydillä New Yorkiin. Juonittelevalla bisneshailla, Chuck Cedarilla (Peter Gallagher), on suunnitelma Deedsin syrjäyttämiseksi, ja lisäksi kun ison jutun perässä juokseva tv-tuottaja Babe Bennett (Winona Ryder) työntää piilokameransa soppaan, on meillä ainekset kunnon sekoilukomediaan.

Elokuvan juonta on varsin helppo seurata ja niin sanotut yllätykset tai juonenkäänteet pystyy tarkkaavaisuushäiriöstäkin kärsivä katsoja poimimaan kilometrien päästä. Tarinassa viljellään lähinnä tilanteisiin ja dialogiin liittyviä vitsejä, mutta myös muutamia kuvallisia jippoja on ujutettu mukaan. Esimerkiksi murolaatuja Pebbles ja Kellogs mainostetaan nerokkaan näkyvästi niin aamiaisella kuin palavassa talossakin. Kovasta yrityksestä huolimatta Mr. Deeds jää kuitenkin sangen tylsäksi tekeleeksi muutamia sukkelia heittoja ja tilanteita lukuun ottamatta.

Selkeästi parasta antia leffassa ovat muutamat erittäin herkulliset sivuroolit. John Turturro tekee varsin eleettömän, mutta sitäkin hauskemman roolityön jalkafetissistään nauttivana palvelijana, joka viuhahtaa aina paikalle kuin ilmasta, ja John McEnroe käy pyörähtämässä elokuvassa riemastuttavassa cameo-roolissa. Ehdottomasti parhaan repliikin leffassa saa Erin Brockovichista ja 1990-luvun lakisarjasta LA Law tuttu Conchata Ferrell, jonka näyttelemä Jen toimii Deedsin äitihahmona ja portinvartijana. Pääroolia tuttuun tyyliin vetävä Adam Sandler on puolestaan valitettavasti niitä kahden ilmeen miehiä, kuten Keanu Reeveskin, ja hänen puujalkavitsinsä naurattavat yhtä paljon kuin tikku varpaankynnen alla. Sandlerin karismalla ei kannatella edes Mr. Deedsin tasoista b-luokan komediaa. Mielenkiinnolla voi kuitenkin jäädä odottelemaan, miten mies selviää vakavammasta roolista piakkoin Suomen ensi-iltaan saapuvassa Paul Thomas Andersonin elokuvassa Punch-Drunk Love.

Herra Deedsin tarina on nyt siis kerrottu kolmeen kertaan. Kahdesti elokuvissa sekä Frank Capran että nyt Steven Brillin ohjaamina, ja myös amerikkalaisena televisiosarjana vuosina 1969-70. Kyseistä sarjaa en ole nähnyt, mutta Capran vuonna 1936 valmistunut alkuperäinen elokuvaversio kyllä voittaa Brillin ja Herlihyn tuotoksen mennen, tullen ja palatessa. Ehkä on silti väärin verrata kahta näin täysin erilaista ja eri lähtökohdista tehtyä elokuvaa. Alkuperäinen Mr. Deeds on aidosti yhteiskuntakriittinen, kun taas nykypäivän versio koskettelee ainoastaan pintapuolisesti kapitalismin ja sosiaalisen todellisuuden medioitumisen ongelmakohtia. Hauskuuden vertailu saattaa myös olla hyödytöntä, kun Sandlerin patsasmainen venkoilu Longfellow Deedsinä lähinnä itkettää naurattamisen sijaan.