Elling kotikatsomo

Norjalainen Elling on lämminhenkinen komedia kahden miehen yrityksistä sopeutua yhteiskuntaan vietettyään ensin vuosia mielisairaalassa. Elokuvan näkökulma on suvaitsevainen, mutta aiheen käsittelytapa on lattea ja jopa tylsä. Elokuva perustuu Ingvar Ambjørnsenin romaaniin, jonka teemat eivät juuri omaperäisiä piirteitä sisällä. Ohjaaja Petter Næss tyytyy siirtämään romaanin valkokankaalle lähes sellaisenaan eikä edes yritä löytää terävää näkökulmaa tarinaan.

Elokuva sijoittuu Osloon, josta Elling (Per Christian Ellefsen) ja hänen ystävänsä Kjell-Bjarne (Sven Nordin) saavat asunnon, jossa heidän tulee pärjätä omillaan. Arkipäivän perusasiat kuten kaupassakäynti, puhelimeen puhuminen ja ulos lähteminen tuottavat kaksikolle ongelmia. Vaikeaksi osoittautuu myös kontaktien luominen muihin ihmisiin, mikä tekisi sopeutumisesta helpompaa.

Komedian keinoina on käytetty päähenkilöiden fyysisiä ja psyykkisiä erikoisuuksia. Elling on pienikokoinen ja hieman neuroottisesti liikkuva ja puhuva miekkonen, jonka suuri intohimo on kirjallisuus. Kjell-Bjarne taas on iso korsto, jolla on tapana kantaa ihmisiä. Fyysisyyden vastakkainasettelu ei juurikaan herätä innostusta, sillä aihe on käsitelty kekseliäämmin jo moneen kertaan. Henkisellä puolella kirjaviisaus rinnastuu toisen osapuolen huonoon suulliseen ulosantiin, mikä vahvistaa tuttua stereotypiaa kaksikosta, jossa toinen on pieni ja fiksu ja toinen iso ja tyhmä.

Ohjaaja Næss ei saa perusasetelmastaan irti komediaa, mutta henkilöhahmot kehittyvät paikoitellen kekseliäällä tavalla. Ellingin kaksoisidentiteetti salaperäisenä runoilijana on toimiva juonenkäänne. Hulluuden käsittely sen sijaan jää todella pinnalliseksi. Islantilainen synkkä draamaelokuva Kaikkeuden enkelit (Fridrik Thor Fridrikson, 2000) käsittelee hulluutta monipuolisesti ja syvällisesti, minkä ansiosta se pystyy nostamaan esiin paljon hauskempia näkökulmia hulluudesta. Ellingissä tyydytään yksinkertaisimpiin ratkaisuihin.

Elling, joka oli Oscar-ehdokkaana parhaasta ulkomaisesta elokuvasta, on kaikin puolin tavallinen komedia. Sen käsikirjoitus perustuu päähenkilöiden fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin ja tavallisten tilanteiden ongelmallisuuteen. Kaikki tämä on kuvattu ymmärrystä ja lämpöä hehkuvan linssin läpi ilman sen vahvempaa näkemystä aiheesta. Ellingin komedialliset kehittelyt jäävät torsoksi, koska sen käsikirjoituksen keskeiset teemat ovat olleet käytössä jo elokuvan alkuajoista lähtien eikä ohjaaja ole keksinyt sinänsä toimiville strategioille uutta käyttöä. Esimerkiksi toinen islantilainen elokuva 101 Reykjavik (Baltasar Kormákur, 2000) peittoaa Ellingin tarkkanäköisyydessään mennen tullen. Se sijoittuu tiukasti omaan maaperäänsä ja vaikka elokuvan tarkoituksena ei olekaan tehdä yhtä puhdasta komediaa, sen yksittäiset kohtaukset toimivat paremmin kuin Elling kokonaisuutena.