Joulupukki vieraissa valkokangas

On taas se aika vuodesta, kun kilikellot soi. Ruotsalainen elokuva Joulupukki vieraissa alkaa kuin amerikkalainen jouluelokuva. Illan pimentämästä lumi-idyllistä kuvataan porvarillista omakotitaloa, jonka pihahangella loistaa sähkövaloista hahmottuva suuri pukinreki.

Tästä eteenpäin joulukertomusta jatketaan kuitenkin hyvin ruotsalaisessa hengessä. Perheen isä Janne (Peter Haber) ja äiti (Katarina Ewerlöf) aloittavat jouluaaton naimalla komerossa, ja siitäkös perheen poikalapsi suuttuu, että "aina te vain naitte". Seksistä on kysymys koko elokuvassa.

Aamuisen lahjojenjaon jälkeen menee isä jääkaapille hakemaan raikastetta, ja kokee peljästyksen. Ruokaa on varattuna noin parillekymmenelle hengelle. Vaimo selittääkin kutsuneensa joulunviettoon kaikki entiset sulhasensa ja heidän uudet perheensä, eli miehen huoltamien lasten isät tuoreine vaimoineen. Edessä on siis epätoivottujen vieraiden viihdytys, vihoviimeinen joulurasite. Tapahtumien voimana on isän näkökulma. Hän yrittää hyväntahtoisesti kaikkensa, mutta tulee ensimmäisen kerran nöyryytetyksi miesten saunavuorossa, kun vaimon entiset kumppanit alkavat muistella vanhoja panojaan. Tämä on vasta alkua.

Aiemmin trilleriaiheissa (Metsästäjät, Viimeinen sopimus) viihtyneen Kjell Sundvallin joulupuuro tarjoaa useammankin pisteliään mantelin svenssonien hymymaskien takaisesta näennäishuolettomuudesta ja sopupelistä. Tällä jouluaterialla juuttuu kinkku kurkkuun, kun kyräily, kateus ja ennakkoluulot pilkahtavat kuin lahjapaketteina katsojalle. Tuloksena on vuoden hauskimpia elokuvateatterihetkiä. Perheenäiti, todellinen joulumuori jaksaa jatkuvasti koota tilanteen sanoilla: "Ollaan kaikki iloisia ja vietetään joulua..." Tämä joukko ei kuitenkaan pienestä lannistu. Elokuvan suomalaisen mainoslauseen, "Naura ruotsalaisille", voi kääntää myös, "Katso peiliin".

Joulupukki vieraissa kävisi melkein joulusatiirikkojen juhlaelokuvasta, ennen kuin loppu vie tältä mahdollisuudelta pohjan. Siinä kuin joulussa piileekin toteutumattoman nostalgian valheellistava pettymys koko katraalle, paljastuu elokuvan todellinen kuori viime minuuttien tunnelman vaihdoksessa. Kun katastrofin syypääksi leimattava joulupukki saadaan heitettyä pihalle, aletaankin elehtiä kuin ruotsalaisen kansanjoulun ylistyslaulussa. Että kaikkine kamaluuksineenkin, on se sentään joulu, ja asiathan tulevat kääntymään tästä vielä paremmiksikin! Kyse on yhteishengestä, jossa annetaan anteeksi vain sukulaisille. Huumori muuttuu kosiskelevaksi eikä ironiaksi riitä se, että vierustalon asukkaat saivat tästä leikistä tarpeekseen. Löysempää elokuvan tunnevaihdosta en ole pitkään aikaan nähnyt. Joulumieli meni.