Superclásico valkokangas

Ensisilmäyksellä Ole Christian Madsenin uusin ohjaustyö voi vaikuttaa kovin kunnianhimoisesti nimetyltä. Elokuvan nimi Superclásico on jalkapalloa seuraaville tuttu termi, joka viittaa argentiinalaisseurojen Boca Juniorsin ja River Platen väliseen turnaukseen. Madsenin elokuvassa turnaus toimii eräänlaisena alkusoittona ihmissuhdesotkujen selvittelylle, joka ei kuitenkaan saavuta yhtä eeppisiä mittakaavoja kuin kaimansa.

Kun tanskalaisen Christianin vaimo ilmoittaa löytäneensä uuden onnen Argentiinasta, on miehen vaikea kohdata arjen todellisuus. Kaiken lisäksi viinikauppaansa hiljalleen vararikkoon juovalla Christianilla on vaikeuksia kommunikoida kuoreensa vetäytyneen poikansa kanssa. Ja koska mitään menetettävää ei ole, päättää hän matkustaa Argentiinaan ja pyytää vaimoaan harkitsemaan avioeropapereiden jättämistä uudestaan. Paikan päällä karu todellisuus paljastuu, kun vaimon uusi miesystävä osoittautuu argentiinalaisten kansalliseksi jalkapallosankariksi.

Superclásicon asenne ilmisuhdeongelmiin on hyvin elämänmyönteinen. Rakkaus ei lopu, vaikka se muotoa muuttaisikin, eikä eron aina tarvitse merkitä päätöstä ihmissuhteelle. Uudet perhejärjestelyt tuovat vääjäämättä eteen erilaisten henkilökemioiden törmäämiset, mutta jos ongelmat kohtaa, niiden kanssa eläminen helpottuu huomattavasti. Muistoissa vellomisesta ole apua kenellekään. Kuten ohjaajan aiemmassa elokuvassa Praha (2006), matkustaminen antaa mahdollisuuden ottaa etäisyyttä ihmissuhdeongelmiin ja samalla löytää uusia puolia itsestään.

Argentiinasta rakentuu kiiltokuvamainen unelmien maa, joka on täynnä jalkapallohuumaa, tangomusiikkia, machoja latinomiehiä ja argentiinalaista viiniä. Vanhan ja monumentaalisen arkkitehtuurin syleilyssä jopa sosiaalisista epäkohdista tulee runollisia: ryöstäjät hurmaavat kohteliaisuudellaan ja torakat tanssivat tangoa yön pimeinä tunteina. Mihinkään turistimainokseen elokuva ei kuitenkaan sorru. Argentiinalaista unelmaa on mahdotonta elää ikuisesti ja arki tulee lopuksi vastaan. Taianomainen ilmapiiri on kuitenkin omiaan herättämään koko perheen elämänhalun, joka on horrostanut jo useamman vuoden.

Argentiinan auringosta huolimatta on elokuva hyvin pohjoismaalainen. Sen huumori on pienieleistä ja tarina maanläheinen. Pieni tarina on kiedottu suuriin puitteisiin, mutta se on tehty toimivalla tavalla. Viihdyttävä elokuva on mukava ihmissuhdedraama, jossa on kansainvälistä potentiaalia. Jotain Superclásico jää kuitenkin kaipaamaan. Sen draamankaari jää vaille huippukohtia, joita elokuvassa kyllä pohjustetaan, mutta joiden toteuttaminen jää vain puolitiehen.