Star Wars: Episodi III Sithin kosto valkokangas

Se on siinä. Suuri Tähtien sota -saaga on saatettu päätökseen. Kovinkaan ikimuistoisena joutsenlauluna ei Sithin kostoa voi pitää. Se on enemmänkin pakon sanelema tuote, jolla kuvitetaan kaikkien entuudestaan tuntema tarina ja vedetään katsojien mielikuvitukselta matto alta selittämällä auki aiempien osien kudelmat juurta jaksaen.

George Lucasille Star Wars on ollut elämäntyö, josta hänet muistetaan niin hyvässä kuin pahassa. Tähtien sota (1977), Imperiumin vastaisku (1980) ja Jedin paluu (1983) ovat kirjoittaneet osaltaan elokuvan historiaa ja niiden myötä Tähtien sota -tarinan tuntemisen voi tänä päivänä lukea populaarikulttuurin yleissivistykseen kuuluvaksi. Kuusiosaisen kertomuksen Lucas oli laatinut jo varhain, mutta lähti toteuttamaan hanketta saagan kolmesta ensimmäisestä osasta vasta 1990-luvulla.

Pimeä uhka näki ensi-iltansa 1999 saaden ristiriitaista vastaanottoa. Tarinan käynnistäjänä Episodi I oli onnistunut, se valotti Anakin Skywalkerin eli tulevan Darth Vaderin lapsuutta sekä peilasi demokratian politisoitumista. Vakavahenkisen Jedi-tarinan ja politikoinnin rinnalla kuljetettiin humoristisia tarinasäikeitä, minkä takia kokonaisuuteen oli vaikea suhtautua tarvittavalla vakavuudella. Kloonien hyökkäys (2002) oli tästä vielä askel huonompaan. Sithin kostolta odotettiin paljon. Tarkoitukselliset huumorielementit on häivytetty vähiin, mutta hyvän ja pahan kamppailua ei ole onnistuttu jalostamaan.

Sithin kosto ei tuo Star Wars -elokuviin visuaalisesti mitään uutta, vaan toisintaa pitkästyttävästi vanhoja tähtiajeluja ja valomiekkojen välkettä. Lisäksi loppuratkaisu on kaikkien tiedossa, joten tarinassa draaman kaarta on hyvin vähän. Kun spektaakkelilta on näin riisuttu sen näyttävimmät ja tehokkaimmat aseet, jäävät jäljelle vain piskuiset henkilöhahmot ja heidän kohtalonsa, joista koko elokuvan kantava jännite tulisi luoda. Taitava henkilöohjaaja olisi kyennyt kirjoittamaan tarinaan syvyyttä ja jopa kokonaan uusia tasoja hahmojen kautta. Valitettavasti Lucas taitaa lähinnä tähtiristeilijöiden liikuttelun ja oheiskrääsän mobilisoinnin tuottavuutensa huipulle.

Paperinohuet henkilöhahmot höylätään toiminnan tuiskeessa entistäkin ohuemmiksi, eikä edes osaavilla näyttelijöillä ole mahdollisuuksia rakentaa hahmoistaan kummoisia. En yhtään ihmettele, miksi Ewan McGregor ei ole lähtenyt elokuvan promootiokiertueelle vaan todennut itsellään olevan oleellisempaakin tekemistä. Huonossa ohjauksessa heikoimmilla ovat kokemattomammat näyttelijät. Pääroolin Hayden Christensenin karisma ja kyvyt ovat riittämättömiä Darth Vaderin suuriin saappaisiin; enkelikiharaisen pojan lankeaminen pahan kätyriksi kärsii huomattavaa uskottavuuspulaa. Pimeässä uhassa kymmenvuotias Jake Lloyd piirsi Anakin Skywalkerille paljon enemmän lupaavia lähtökohtia kuin Hayden Christensen pystyi niitä kahdessa jatko-osassa lunastamaan.

Anakinin pimeälle puolelle syöksevä tulinen rakkaus Padméen on juonen punainen lanka. Rakastavaisten kohtaukset ja heidän välinen intohimonsa muistuttavat enemmän television saippuaoopperaa kuin valkokangaselokuvaa. On vaikea välttyä kiusaantumasta katsoessaan aikuisten ihmisten suoltavan suustaan pöyristyttäviä latteuksia. Rakkaudesta ja tunteiden palosta ei synny draamaa, lähinnä vain hölmistynyt hämmennys siitä, kuinka typerä Jedien Valituksi nimetty Anakin oikein on.

Tahattoman komiikan läsnäolo kertoo yleensä tekijän kokemattomuudesta ja tosiasiahan on, että Lucas ei ole sitten Tähtien sodan juuri elokuvia ohjannut. Kansleri Palpatinen muutos pahaksi Keisariksi lienee tarkoitettu elokuvan yhdeksi pimeyden kliimaksiksi, mutta säkättävä huppumies tuo enemmänkin mieleen Hekla-velhon Aku Ankasta tai isoisän Teksasin moottorisahamurhaajasta kuin pelottavan Sith-lordin ja hänen todellisuuden vastineensa George W. Bushin.

Sukupolvelle, joka on kokenut alkuperäisen Tähtien sota -trilogian omassa ajassaan, Sithin kosto tarjoaa vähän eläydyttävää – kaukaisen galaksin tunnelma on kadonnut. Visuaalinen silmänlume on syönyt tarinan, josta ei ole enää edes ritariromantiikan evääksi. Tieteiselokuvia Star Warsit eivät ole koskaan olleetkaan ja fantasiahan kiinnostaa enemmän keskenkasvuisia.

Tähtien sodan tirehtöörin yksinvaltiudesta ovat kärsineet muutkin kuin hänen omat tekeleensä. George Millerin oli tarkoitus kuvata neljäs Mad Max -elokuva Australiassa, mutta Lucas oli varannut kaikki Foxin Australian studiot kolmannen episodin purkittamista varten. Miller joutui siirtämään kuvaukset Namibiaan, mutta Irakin sodan nostattamien turvallisuusriskien takia kuvauksista Kalaharissa luovuttiin ja koko kauan odotettu projekti on nyt hyllytetty. Näin vaihtui veekasien möyryntä sädetikkujen sihinään.