Planeettamme Maa – elokuva valkokangas

Jotkut asiat puhuvat puolestaan. Kuten henkeäsalpaavat ilmakuvat planeettamme eri mantereilta tai vuodenaikojen vaihtuminen silmien edessä. Siksi on harmillista, että BBC:n tuottaman Planeettamme Maa -dokumentin tekijät eivät ole luottaneet tarpeeksi näihin hämmästyttäviin kuviin planeettamme eri kolkista, vaan käyttävät liikaa liian dramaattista musiikkia ja Patrick Stewartin selostusta tapahtumista. Harmillista on myös, että elokuvassa sorrutaan liialliseen saarnaamiseen ja hieman myös eläinten inhimillistämiseen.

Tästä huolimatta dokumentti on katsomisen arvoinen, ainakin jos samanniminen televisiosarja on näkemättä. Visuaalinen anti tietysti pääsee valkokankaalla oikeuksiinsa joka tapauksessa, mutta materiaali on peräisin BBC:n kymmenosaisesta sarjasta, jonka YLE esitti viime vuonna ja jonka dvd- sekä bd-versiot tiputtavat silmät päästä. Kymmenet kuvausryhmät taltioivat sarjaa varten teräväpiirtoaineistoa kaikilla mantereilla vuosien ajan, ja sarjan kruunasi David Attenborough’n rauhallinen ja asiallinen selostus.

Puolentoista tunnin elokuvaversiossa ei tietystikään ehdi käydä läpi läheskään kaikkea, mitä kymmentuntinen sarja näytti planeettamme olosuhteista ja eläimistä. Elokuva keskittyy vuoden aikajanalla kolmeen eläinperheeseen – jääkarhuihin, ryhävalaisiin ja elefantteihin – mutta narratiivista myös eksytään usein näyttämään ihmeellisiä näkymiä eri maailmankolkista. Tämä ei haittaa, koska kertomukset ovat hieman väkisin väännetty tapa pitää elokuva kasassa, ja koska kaikki näytetty materiaali on näkemisen arvoista. Elokuvassa nähdään monipuolisten maisemien lisäksi paljon eläimiä, muun muassa Himalajan yli lentäviä kurkia sekä paratiisilintujen soidinmenoja – ei kuulosta kovinkaan mielenkiintoiselta tekstinä, mutta kuvina nähtynä asia on aivan toisin.

Narratiivien selostuksessa myös yhdistyy elokuvan heikoimmat puolet, eli saarnaavuus eläinten elinolosuhteiden heikentymisestä ja eläinten inhimillistäminen. Asia tietysti on äärimmäisen tärkeä. Hienovaraisempi ote olisi kuitenkin riittänyt, etenkin kun Stewartin selostus jää aika sanahelinäksi. Eläinperheidenkin tapahtumat ovat itsessään mielenkiintoisia, kunhan antaa selostuksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esimerkiksi elefanttien osuudessa pääsee näkemään norsulauman ja nälkäisten leijonien kohtaamisen salamoiden räiskyessä taustalla. Planeettamme Maan tekemisessä on nähty paljon vaivaa, ja ainakin sarjassa nähdään asioita, joita ei ole koskaan ennen onnistuttu kuvaamaan.

Televisioversiolle Planeettamme Maa siis häviää selvästi, mutta vastus onkin kova. Sarja edustaa luontodokumenttien ehdotonta kärkeä. Elokuva toimii hyvänä tutustumispakettina, ja sekin pitää sisällään hämmästyttäviä kuvia monipuolisesta maapallostamme.