Outolintu-sarja: Kapinallinen valkokangas

Tulevaisuuden raunioituneeseen Chicagoon sijoittuvan Outolintu-sarjan toinen osa, Kapinallinen, jatkaa selittelemättä siitä, mihin edellinen elokuva katsojansa jätti. Viiteen ryhmittymään jaettu yhteiskunta ja sen vallanjaon selittäminen oli yksi Outolinnun (2014) suurimmista koetinkivistä. Jatko-osan ei tarvitse selittää luonteenpiirteiden mukaan tehtyjä rajauksia, mikä antaa henkilöhahmoille mahdollisuuden syvempään kehittymiseen.

Kaupunki on Terävien johtajan, Jeaninen (Kate Winslet), organisoiman epäonnistuneen vallankaappauksen jäljiltä sekasorron tilassa. Trish (Shailene Woodley) ja Neljä (Theo James) joutuvat piilottelemaan muiden lainsuojattomiksi nimettyjen kapinallisten kanssa Sopuisten maatilakollektiivissa. Terävien haave selkeärajaisista kasteista alkaa järkkyä ja sen ulkopuolelle jäävät asukkaat nimetään kansalaisten vihollisiksi, joista on päästävä eroon.

Ensimmäisessä Outolinnussa Chicagon kastijakoon tutustuttiin kunnianhimoisen maailman rakennuksen kautta. Arkkitehtuurin ja vaatteiden rakentamat erot eri ryhmien välillä nostettiin näkyville ja Kapinallinen jatkaa samalla saralla ansioituneesti. Sopuisten hippimäinen kommuuni sekä Rehtien laitosmainen oikeustalo ovat vahvassa kontrastissa toisiinsa verrattuna. Kapinallisten soluttautuminen eri ryhmittymiin ei kuitenkaan käy vain vaatteita vaihtamalla. Tällä kertaa elokuva painottaa enemmän eleiden ja puhetyylin paljastavaan voimaan.

Jos elokuvasarjan ensimmäisessä osassa Tris joutui taistelemaan oman kehonsa rajoituksia sekä muiden odotuksia vastaan, joutuu hän nyt kohtaamaan oman syyllisyydentuntonsa. Oman kuvan herättämä kapina muuttuu ulkoisesta sisäiseksi. Vahva taistelija on oppinut kohtaaman väkivallan uhan ja ihmisten ennakkoluulot, mutta anteeksianto itselleen vaatii harjoittelua.

Hahmon muutos antaa Shailene Woodleylle tilaisuuden pureutua Trishin hahmoon syvemmin kuin edellisessä elokuvassa. Nälkäpelin (2014) Katniss Everdeenin tavoin hän pelastelee tasaisin väliajoin perässä seuraavia miehiä, jotka onnistuvat saattamaan itsensä loukkuun kerta toisensa jälkeen. Trisistä on kasvanut varmempi taistelija, jota ei väkivallan käyttö turhaan mietitytä. Silti Vaatimattomilta perityt taipumukset, kuten toisiin luottaminen ja myötätunto, tekevät hänestä taistelijana vahvemman.

Kapinallinen etenee sujuvammin kuin Outolintu, mutta sekään ei välty suurilta juonta selittäviltä kohtauksilta. Lähdemateriaalina olevalla kirjasarjalla on ollut etuoikeus antaa maailman avautua pikkuhiljaa kirjan sivuilla. Yhteiskunnallisten rakenteiden toiminnasta ja niiden toimimattomuudesta käydyt mietinnöt ovat Trisin tarkkoja huomioita häntä ympäröivistä pakotteista, mutta elokuvassa nämä ajatukset on pakko sujuttaa puuduttaviin keskusteluihin. Trisin vaarallisuus piilee hänen alttiudestaan sulautua kaikkiin ryhmiin, mikä tekee hänestä samanlaisen uhkan Jeaninen malliyhteiskunnalle kuin rajojen ulkopuolelle jäävät ryhmättömät. Suuria ajatuksia jää kuplimaan pinnan alle, mutta sekava tarina ei anna niille tilaa puhjeta.

Edeltäjäänsä viihdyttävämpi Kapinallinen on kiinnostuneempi henkilöhahmojensa välisistä dynamiikoista. Sen ei tarvitse tasapainotella yhtä tarkasti maailman rakentamisen ja juonen välillä saaden näin aikaa keskittyä hahmojensa syventämiseen. Tällä kertaa unien ja simulaatioiden maailma näyttää kuitenkin köyhemmältä kuin Outolinnun kirkkaan kliininen rauniokaupunki. Ongelmallinen lähdemateriaali ei täysin taivu vieläkään valkokankaalle ja saa nähdä onnistuuko se viimeisen kirjan kahtiajaon kohdalla paremmin.