Matka Edeniin valkokangas

Matka Edeniin ei ole niitä tyypillisimpiä suomalaisia elokuvia. Se on filosofisia kysymyksiä esittävä ja hitaassa tempossa etenevä tarina, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa kotimaisen elokuvan kentältä. Lähestymistavaltaan elokuva onkin lähempänä eteläeurooppalaista taide-elokuvaa. Uskon, syyllisyyden ja anteeksiannon teemoja käsittelevä elokuva sijoittuu Pohjois-Espanjan karuihin maisemiin. Elokuvan analysoiva ja keskusteleva asenne tuo paikoitellen mieleen Iltapäivä Toscanassa -elokuvan. Matka Eedeniin on kuitenkin hengeltään huomattavasti vakavampi, eikä se hae samalla tavalla moniselitteisyyttä.

Elämässään risteyskohdan saavuttaneet taiteilijat Ignacio ja Comaz ovat lähteneet pyhiinvaellusmatkalle La Riojan maaseudulle. Comaz on menettänyt muusansa ja Ignacio tuntee syyllisyyttä tyttärensä vakavasta auto-onnettomuudesta. Luostareiden maalauksista inspiraatiota etsivät miehet saavat kuulla Remullurin viinitilalla sijainneen kappelin omalaatuisista pyhimysten kuvista ja he muuttavat suunnitelmiaan tutustuakseen näihin moderneihin tulkintoihin paremmin.

Vaikka kristinusko on voimakkaasti esillä elokuvassa, on Matka Edeniin ensisijaisesti elokuva uskosta. Pyhiinvaellus on matka luovuuden lähteille, ja avatakseen inspiraation portit täytyy joskus kyseenalaistaa omat uskomuksensa. Miesten kiinnostuksen moderneihin pyhimyskuviin herättääkin juuri agnostikkotaiteilijan valinta tehdä uskonnollista taidetta omista varauksistaan huolimatta. Uskon ja uskonnon välisen rajan etsiminen onkin yksi elokuvan kantavista teemoista.

Yksityiskohdista suurempiin kysymyksiin hiljalleen siirtyvä tarina käyttää käsiä matkan eri vaiheita yhdistävänä elementtinä. Comaz on taiteilijanurallaan keskittynyt käsien kuvittamiseen, sillä hänelle ne ilmaisevat ihmisistä enemmän kuin esimerkiksi kasvot. Luostareiden maalauksista käsien kuvia etsivät miehet rupeavatkin pohtimaan, onko käsillä oma elämänsä ja voiko näin esimerkiksi syyllisyyden vierittää käsien kautta pois omilta harteilta. Jos käsillä on oma tahto, onko se silloin todiste ruumiin ja mielen kahtiajaosta.

Hiljalleen eteenpäin vierivä tarina ei jää käymään paikoilleen ja sen kauniit laajat kuvat Pohjois-Espanjan jylhistä maisemista ovat täynnä minimalistista tenhoa. Elokuvan kuvaus olisi tosin voinut pysyä riisutussa tyylissään tiukemmin, sillä paikoitellen käytetyt efektit tuntuvat nyt hieman irrallisilta ja päälle liimatuilta. Matka Edeniin on myös uskaltautunut käyttämään hiljaisuutta elokuvan levollisen tunnelman luomisessa ja luottaa näin kuvien kertovan oman tarinansa. Pascal Gaignen musiikki tukee tarinaa, mutta tekee sen alleviivaamatta ja pienieleisesti.

Matka Edeniin on jämerästi kerrottu tarina, joka jättää pohdintansa avoimiksi. Voimakas kristillinen symboliikka kuitenkin ohjailee elokuvaa hengellisempään suuntaan. Kiinnostavat kysymyksenasetelmat eivät haaraudu eri suuntiin, eivätkä näin saavuta täyttä potentiaaliaan.