Hilpeys ja ennakkoluulo valkokangas

Veikeästä brittidraamasta Parempi kuin Beckham (Bend It Like Beckham, 2002) mainetta kerännyt intialaistaustainen ohjaaja Gurinder Chadha pääsee yllättämään uudella kokopitkällään, Jane Austen -filmatisoinnilla Hilpeys ja ennakkoluulo. Kyseessä on filmisovitus, jonka käsikirjoitus perustuu käytännössä suoraan Austenin klassikkoon Ylpeys ja ennakkoluulo sillä muutoksella, että suurin osa sen henkilöistä on intialaisia ja elokuvan keskeinen tapahtumapaikka on Amritsarin kaupunki Intiassa. Lähtöasetelma on oivallinen brittiläisyyden ja intialaisuuden nykyajassa tapahtuvia yhteentörmäyksiä käsittelevälle ohjaajalle.

Keskushenkilönä elokuvassa on nyt Lalita Bakshi (Aishawarya Rai), joka kolmen sisarensa, Jayan (Namrata Shirodkar), Mayan (Meghna Kothari) ja Lakhin (Peeya Rai Chowdhary), kanssa aiheuttaa jatkuvaa päänvaivaa naittamishakuiselle äitimuorilleen (Nadira Babbar). Perheen tytöt ovat kauniita, lahjakkaita ja omanarvontuntoisia, mutta miesten suhteen he näyttäytyvät lähinnä sukunsa pyyteiden välikappaleina. Romanssinnälästä kehitellään elokuvan keskeistä teemaa, mutta jostain syystä henkilöhahmot juuttuvan kerta toisensa jälkeen puhumaan vain rahasta ja sukujen odotuksista.

No, entäs ne miehet? Komeana mutta itsekeskeisenä William Darcyna nähdään Martin Henderson ja hänen varjoonsa jäävänä brittiläistyneenä intialaismiehenä Balraj’na Naveen Andrews. Seurueessa nyrpistelee myös jälkimmäisen sisar (Indira Varma), jonka hahmossa olisi aineksia luoda yläluokkaisen brittinaisen karikatyyri. Muitakin vähemmän mieleenpainuvia sivuhahmoja riittää, ja Bollywoodin tyyliin individualismi jää nurkkaan joukkokohtausten vyöryessä päälle.

Intiassa rajat sille, mitä julkisesti saa tehdä ja mitä ei, ovat tiukemmat kuin länsimaissa (esimerkiksi suudelmia ei saa näyttää), ja niinpä Bollywood-elokuviinkin on kehitetty oma hienovarainen kielioppinsa ilmaisemaan erilaisia tunteita ja mielentiloja. Henkilön kuuluminen tiettyyn ryhmään, sukuun tai kastiin tuodaan yleensä tarkasti esille, ja tarina kertoo usein ihmisen oman paikan löytämisestä, siis oman määrätyn aseman hyväksymisestä. Kun tämä hienoviritteinen traditio kohtaa länsimaiset, elokuvissakin toistellut yksilöllisyyden ja vapaan tahdon ihanteet, jotka antavat perustaa "olet sitä, millaiseksi itsesi teet" -ajattelulle, voidaan sanoa, että ollaan jonkinmoisen ristiriidan puristuksessa.

Mielenkiintoista Bride & Prejudicen kohdalla on huomata, että Austenin kahden sadan vuoden takaisen romaanin asetelma sopii vaivattomasti intialaisen parisuhdetodellisuuden käsittelyyn. Mutta se, että elokuvassa olisi tarkoitus kuvata nykyaikaa ja käsitellä esimerkiksi länsimaisen rakkausavioliiton ja intialaisen järjestetyn liiton välisiä jännitteitä, ei suoraan sanoen oikein toimi. Koska Austenin satiirinen henkilökaarti ja juonenkulku ovat tuttuja useista eri versioista, olisi tässä elokuvassa kannattanut panostaa erityisesti henkilöiden erilaisten vaikuttimien ja päämäärien käsittelyyn. Nyt hahmot poukkoilevat yllätyksettömästi keskinäisessä suhdeverkostossaan ja keskittyvät näyttämään kauniilta.

Värikylläisen Bollywoodin anti elokuvalle näkyy laulu- ja tanssikohtausten määrässä ja laadussa. Intialainen supertähti Aishawarya Rai on vedenvihreine silmineen häikäisevän kaunis ja amerikkalainen Martin Henderson, juuri sellainen mies kuin yksitotisen sankarin kuuluukin olla. Jos nämä elementit riittävät takaamaan katsomisnautinnon, elokuvaa voi suositella vaikka koko perheelle.