Hiljainen paikka: päivä yksi valkokangas

Elokuvantekijä John Krasinski osui kultasuoneen elokuvallaan Hiljainen paikka (2018), jonka hän ohjasi, osin käsikirjoitti ja jossa hän myös näytteli. Elokuva tarjosi klassisen asetelman, jossa möröt ulkoavaruudesta valtasivat maapalloa. Tarinassa oli elokuvallisesti poikkeava ja kiinnostava twisti, sillä möröt eivät nähneet mitään vaan saalistivat huipputarkan kuulonsa avulla. Ihmisselviytyjien oli vältettävä puhumista ja äänien tuottamista hinnalla millä hyvänsä.

Äänimaailman korostaminen ja dialogin minimoiminen toi elokuvakerronnallisesti erilaisen näkökulman, mikä peitti alleen möröt vastaan ihmiskunta -skenaarion kliseisyyden. Varsin pienellä budjetilla tehty Hiljainen paikka tuotti 20-kertaiset lipputulot. Se oli niin hyvä taloudellinen menestys, että teos poiki kokonaisen franchisen. Tuli jatko-osa, tuli tietokonepeli, kolmososa on tekeillä ja nyt on vuorossa esiosa, Hiljainen paikka: päivä yksi.

Kuten jo elokuvan nimi kertoo, niin esiosa keskittyy mörköjen invaasion alkupäiviin. Tarinan keskiössä on saattohoidossa oleva, syöpään kuoleva runoilija Sam (Lupita Nyong’o). Sam on saattokotilaisten kanssa New Yorkissa teatterimatkalla, kun äkisti taivaalta sataa räjähdyksiä ja möröt saapuvat kylvämään kuolemaa, tuottamaan tuskaa, aiheuttamaan tuhoa, on sadonkorjuun aika. Hyönteismäiset, alienin xenomorfien sukua olevat ökkömönkiäiset niittävät sileäksi valtaosan kaupungista ja sen asukkaista, ja vain pieni ryhmä asukkaita selviää ensi-iskuista.

Mitä tekee Sam? Lähtee luonnollisesti vaeltamaan halki kaupungin Harlemiin, jossa on hänelle lapsuudesta tuttu pizzeria. Mukaan pizzanmetsästysretkelle liittyvät Samin kissa Frodo sekä traumatisoitunut opiskelija Eric (Joseph Quinn). Pizzan etsintä on päällisin puolin absurdi syy vaellukselle halki vaarojen, mutta Sam haluaa kuolla omin ehdoin ja oman viimeisen toiveensa toteuttaen ilman, että hän alistuisi vieraille murhanhimoisille muukalaisille.

Elokuvan kiinnostavin hahmo on kissa Frodo, joka on perin kummallinen kissa. Vaikka kissa säntäisi pakoon minkälaisessa tilanteessa tahansa, niin se löytää joko emäntänsä tai Ericin lähes heti. Lisäksi Frodo ei pidä minkäänlaista ääntä ja on täysin mykkä koko elokuvan ajan. Frodon käytös on hyvin epäluonnollista ja epäuskottavaa. Ainakin allekirjoittaneen kissat olisivat möykänneet ja naukuneet niin kovaa, että sekä kissat ja kriitikko itse olisivat päätyneet avaruusolioiden kitaan. Frodolle moinen kohtalo olisi ollut kohtuutonta, joten pienenä juonipaljastuksena kissojen ystäville kerrottakoon, että Frodo selviää.

Sekä Nyong’o että Stranger Thingsin neloskaudelta tuttu Quinn näyttelevät luonnikkaasti ja inhimillisesti. Kauhudraama painottaa selviytymistä ja rohkeutta, jossa pelosta huolimatta on mahdollista toimia auttaakseen toista. Kaksikon pienet eleet ja kehonkieli vain korostuvat dialogin puutteen takia. Niin kauan kuin Sarnoski malttaa pysytellä lähitasolla ja keskittyä näyttelijöihinsä elokuva toimii. Heti kun perspektiivi vaihtuu laajempaan ryskeeseen tai persoonattomiin mörköihin elokuva menettää otettaan.

Teoksen rakenteelliset ongelmat ovat sen ihmis- ja kissakohtaloita suurempia. Visuaalisesti teos ei ole erityisen näyttävä. Iskuja avaruudesta, takaa-ajoja viemäreissä ja vastaavia on nähty lukemattomia kertoja. Hiljainen paikka: päivä yksi jää lopulta vain yhdeksi Wellsin Maailmojen sodan ja Alienin (1979) ristisiitokseksi.

Koko franchisen perimmäinen ongelma on mörköjen kuulon täysi vaihtelevuus sen mukaan, mitä käsikirjoitus edellyttää. Välillä mörkö kuulee kaukaa vaatteen repeytymisen äänen ja käy päälle. Toisinaan taas hahmot saavat rauhassa kävellä, kolistella tai kuiskatakin ilman mitään ongelmaa. Mörköjä ei tunnu myöskään olevan kauhean paljon, joten arvoitukseksi jää miten ne ovat onnistuneet tuhoamaan valtaosan kahdeksan miljoonan ihmisen kaupungista ja miten ne onnistuvat kyttäämään juuri niissä paikoissa missä tarvitaan kauhudraaman väristyksiä.

Nyong’on ja sympaattisen Quinnin takia elokuvan katsoo sujuvasti läpi siihen asti kunnes selviää, että kissa Frodo varmasti selviää. Siitä huolimatta koko konsepti kaipaisi selvästi suljetumpaa ympäristöä ja pienempää määrää selviytyjiä. Yksikin mörkö riittäisi, vaikkapa avaruusaluksessa. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. Ei kun kuuleepas.