Eagle Eye valkokangas

Maailman viime vuosien tapahtumat ovat innoittaneet elokuvantekijöitä loihtimaan kuvia terrorismin torjunnasta, sen seurauksena valvontayhteiskunnista ja salaliittoteorioista. Useimmiten paketissa ovat USA:n puolustusministeriön valtapeli, viattomat sivustakatsojat ja ulkopuoliset uhkakuvitelmat. Kuka oikeastaan on uhka ja kenelle? Aihetta on kuvattu enemmän tai vähemmän vakavasti jo 1990-luvulla ja nyttemmin ainakin elokuvissa Näkymätön vihollinen, Rauhantekijä ja Syriana. Uusin, viihteellinen tuotos tästä aihepiiristä on toimintatrilleri Eagle Eye.

Jerry Shaw (Shia LaBeouf) saa valtavan aselähetyksen kotiinsa. Puhelin soi, naisääni käskee Jerryn paeta, mutta FBI ehtii ensin. Jerryn veli on juuri kuollut, ja kuulusteluissa käy ilmi, että molempia veljiä epäillään terrorismikytköksistä. Nimetön puhelinääni puuttuu tapahtumiin ja järjestää Jerryn vapaaksi. Jerry huomaa olevansa keskellä sekavaa kiristys-takaa-ajovyyhteä, ja seurakseen hän saa yksinhuoltajaäidin Rachelin (Michelle Monaghan), jonka pojan henkeä uhataan tämän ollessa orkesterimatkalla Washingtoniin.

Kumpikin on täysin tietämätön tapahtumista, mutta naisääni puhelimessa tuntuu pitelevän kaikkia lankoja käsissään tietoliikenteen kontrolloimisesta lähtien, joten kaksikon on pakon edessä toteltava käskyjä. Sitten kaahataan pari tuntia sinne tänne, ryöstellään arvokuljetuksia ja juostaan karkuun.

Katsojan laskelmoitu samaistuvuus pulassa oleviin tavallisiin ihmisiin ei ole mikään uusi juttu. Etenkin toimintaelokuvissa käytetään tiettyjä stereotyyppejä, jotta päähenkilöiden motiivit tiukassa tilanteessa olisivat mahdollisimman perusteltuja. Eagle Eye-elokuvassa naiskatsojiin vedotaan äidinrakkaudella, miehiin tavanomaisuuden ja jonkun lahjakkaamman varjoon jäämisellä. Jerry on ajelehtija ja yliopiston keskeyttänyt, tämän veli taas oli huippulahjakkuus ja puolustusministeriön hommissa tiedottajana. Parivaljakko saa, kuten usein tämäntyyppisissä elokuvissa, kummasti lisävoimia ja puhtia, kun heidän täytyy jatkuvasti selvitä uskomattomista fyysisistä ja henkisistä ponnistuksista. Vau, miten korkokengillä voikaan juosta!

Anonyymi valvoja näkee ja kuulee kaiken. Elokuvassa hyödynnetään loputtomiin asti nykyteknologian jo tavanomaiseksi käyneitä ilmiöitä, kännyköiden ja tietoliikenteen verkkoa ja sitä ajatusta, miten todennäköistä systeemien ja yksilön elämän valvonta onkaan. Siinä ei sitten kellään ole kivaa. Kaiken on tietysti kehittänyt poliittinen koneisto. Virtuaaliälystä kerrotaan sen verran, että se on hyvä renki mutta huono isäntä - tämähän nähtiin jo Sotaleikeissä 1983. Löyhästi sivutaan terrorismilta suojelun perusteita ja sitä, miten nykyihminen reagoi ja joutuu pelon valtaan vain pienellä signaalilla. Mihinkään terrorismin vastaisen taistelun synnyttämään problematiikkaan ei oikeasti pureuduta.

Eagle Eyeon juonellisesti ja esteettisesti sinkoileva suhailu, jolla ei ole omaa sanottavaa. Lainataan vähän Orwellia, Avaruusseikkailu 2001 -elokuvaa, Hitchcockia ja vaikka mitä muuta. Rosario Dawson on kaunis ja kiva katsella, mutta ei hän eikä kukaan muu näyttelijöistä saa oikeaan rooliin mahdollisuutta. Billy Bob Thornton tekee kalpean FBI-agentin roolin. Jerry Shaw'n hahmossa huomioitavaa on, että näyttelijä Shia LaBeoufin piirteissä on tummaa etnisyyttä, jolla varmaan perustellaan hahmon terroriepäilyn alle joutuminen. Toimintaa ja takaa-ajoa löytyy ihan liikaa, jännitystä ei nimeksikään.

Peruskiihkeällä tempolla ja siedettävillä roolisuorituksilla, sekä sukupuoliroolien tympeimpien karikkojen välttämisellä Eagle Eye rämpii itsensä pahimman toimintamätön suosta. Kammottavia ylilyöntejä ei nähdä, joskaan ei mitään koskettavaakaan. Elokuva on vähän kuin kävisi katsomassa nykyistä Hanoi Rocksia keikalla ilman korvatulppia. Energisen esityksen jälkeen korvat soivat, mutta olo ei ole suorastaan tuskainen. Seuraavana päivänä koko juttua ei edes muista.