Aurinkomyrsky valkokangas

Ruotsissa on aina osattu tehdä hyvää toimintadraamaa niin television kuin elokuvankin puolella. Muotoseikoiltaan Leif Lindblomin ohjaama, Åsa Larssonin kirjaan perustuva Aurinkomyrsky voisi olla sukua ainakin sellaisille poliisisarjoille kuin Komisario Beck, Anna Holt ja Wallander. Näissä sarjoissa tietty mutkattomuus, vähäeleinen huumori ja kyky rakentaa herkullisia henkilöhahmoja ovat olleet kerronnan ehdottomia helmiä.

Tukholmalainen verojuristi Rebecka saa yllättävän soiton vanhasta kotikaupungistaan Kiirunasta, jossa on tapahtunut järkyttävä murha. Naisen entinen poikaystävä, suosittu lahkolaispastori on murhattu, ja pian tämän siskoa Sannaa, joka on myös Rebeckan vanha ystävä, syytetään veriteosta. Rebecka lähtee pohjoiseen tutkailemaan tilannetta ja löytää pian itsensä keskeltä menneisyyden solmuja.

Menneisyys pitää sisällään tiukan yhteisöllisen uskonnollisen vakaumuksen, josta Rebecka kerran irtautui. Tätä uskonnollisuuden ja sen manipuloivaa hyväksikäytön teemaa Aurinkomyrsky käsittelee. Seudulle palaavaa Rebeckaa ei oteta avosylin vastaan, koska hän on yhteisönsä kerran hylännyt ja käyttäytynyt sen normeille epämoraalisella tavalla.

Uskonnollisten liikkeiden sisäänlämpiävyyttä ja ulkomaailmasta eristäytymisen merkitystä yksilön kannalta on tutkailtu lukuisissa elokuvissa, muun muassa Todistajassa ja The Villagessa. Ne tuntuvat olevan aiheita, joita aika ajoin nostetaan esiin. Aurinkomyrsky lähestyy aihepiiriä kaavamaisin ottein. Keskiössä on Rebeckan sinnikäs yritys suojella Sannan kahta tytärtä yhteisöä hallitsevilta aikuisilta.

Elokuva kulkee jännärille tyypillisillä poluilla. Kaikissa henkilöissä voi nähdä jotakin epäilyttävää, ja ummehtunut kollektiivinen kiihkousko näyttää enemmän tai vähemmän tulehduttaneen Rebeckan ennen niin luotetutkin ihmiset. Uskonnon umpimielisyys, tai sen umpimielinen tulkinta, synnyttää vinkeän ristiriidan Kiirunan pakkasenkirkkaiden maisemien ja höyryävän hengityksen kanssa. Jylhää talvimaisemaa viljelläänkin tunnelman luojana kosolti.

Perustavanlaatuinen koukku, jokin tietty ominaisuus, joka tekisi Aurinkomyrskystä nautittavan elokuvan, kuitenkin puuttuu. Siinä ei ole mitään erityislaatuisen kiehtovaa, eivätkä näyttelijät loista. Päinvastoin, monet tutut laatunäyttelijät tuntuvat itsekin väsähtävän tarinaan kesken elokuvan. Isabella Scorupco, Beck-elokuvissa machona poliisina valloittanut Mikael Persbrandt ja suomalainen Antti Reini urakoivat roolinsa kuin läpiluetun oloisesti.

Elokuvassa on outoa ahdistavuutta, mutta ei tarpeeksi positiivista vastavoimaa, jotta niiden yhdistelmä muuttuisi houkuttelevaksi. Tällainen kombinaatio toteutuu vastustamattomasti esimerkiksi Beck-elokuvissa, joissa inhorealistisen rikosten maailman vastapainona on loistavasti kirjoitetut hahmot ja hirtehinen huumori. Synkkä kokonaisuus kevenee sopivalla ironisella painotuksella. Sentään ripauksen tuota huumoria tuo tässä mukaan Lena B. Erikssonin esittämä poliisi.

Aurinkomyrsky on kovin totinen elokuva erilaisten synkkien salaisuuksien paljastuessa yksi toisensa perään. Se ei hengitä eikä siitä välity tekijöidensä rakkaus elokuvaan. Kummallisuuksia yöllisistä kelkkaretkistä kaiken oudosti tyhjentävään lopun synninpäästöön voi jäädä ihmettelemään. Lopulta elokuva jää vain näyttävästi kuvatun tv-jännärin kaltaiseksi.