Peter von Baghin vuosisadan parhaat elokuvat

Eihän tällaisista haasteista miettimällä selviä, joten etenen aivan sumeilemattomalla action painting –tekniikalla: heitän mieleisiä, minulle tärkeitä elokuvia riviin:

1. Sergei Eisenstein: IIVANA JULMA

Jollain kriteereillä hurjin koskaan tehty elokuva: formaalisesti, historiallisesti (eli suhteessa ja limittyneenä tekoaikaansa, sen riskeihin, sen ajan taisteluun elämästä ja kuolemasta), assosiaatioittensa puolesta...

2. Ernst Lubitsch: TROUBLE IN PARADISE

Pitää saada vastapainoksi jotain höyhenenkevyttä. Kysymys on varkaista, ja olen yrittänyt Rikoksen hehku –kirjassani pohjustaa niitä laajempia aaltoja, mitä tuo teema Lubitschin maagisen kosketuksen" myötä saa.

3. Michael Powell & Emeric Pressburger: A CANTERBURY TALE

Vähemmän tunnettuja suuren brittiläisen tekijäparin pääteoksista, näin ehkä siksi että teos on niin paikallinen". En voi väittää ymmärtäväni kaikkia elokuvan assosiaatioita, mutta ihme se on: sodan suurta kanvaasia vasten nähty kansakunnan myyttinen historiikki.

4. Humphrey Jennings: LISTEN TO BRITAIN

Toinen sota-ajan brittiteos, kollaasimuotoinen esitys siitä, mitä kansakunta on". Suurta runoutta ja sitä paitsi lyhytelokuva – kyllä sellainenkin täytyy listassa olla. Samalla kaikista elokuvista se, jonka vaikutus omiin tekemisiini elämän eri alueilla on luultavasti – alitajuisella tasolla – ollut kaikkein suurin.

5. Luis Buñuel: NAZARíN

Olisin mielelläni valinnut Bunuelilta jonkun mielettömän farssin, mutta miten unohtaa tämä käsittämättömän rajaa hipova tunkeutuminen epäilyksiin vaipuvan papin sieluun ja siihen kiusauksien maisemaan, joka häntä ympäröi. Maailman yksinkertaisinta elokuvaa, ja maailman, komplisoiduinta.

6. Nicholas Ray: BIGGER THAN LIFE (Peilin takana)

Jos modernin elokuvan läpikäyvä valtateema on vieraantuminen, mikään elokuva ei ole tehnyt sitä yhtä konkreettiseksi puhtaan elokuvan keinoin. NUOREN KAPINALLISEN ohjaajan täysin tuntemattomaksi ja tunnustusta vaille jäänyt mestariteos.

7. Roberto Rossellini: VIAGGIO IN ITALIA

Modernin elokuvan virranjakaja, jonka syvät virrat kulkevat antiikin aiheista ja luontotunteesta James Joycen (joka on lainannut sukunimensä elokuvan avioparille) vaikutuksien kautta siihen mitä todella tapahtui" 1953 Italiassa, Euroopassa... barometrina ihmisten kasvot, olemus, hätä, henkinen sekaannus...

8. Erich von Stroheim: THE WEDDING MARCH

Mykkäelokuva ei ole mukana pakkopullana, vaan siksi että tuo kausi on minulle aina yhtä säpsähdyttävä ja erityinen maailma – eikä koskaan sillä visuaalisella ja dramaturgisella oivalluksen voimalla kuin tässä.

9. Kenji Mizoguchi: O-HARU, NAISEN TIE

Suurimman japanilaisen ohjaajan (tai sanokaamme diplomaattisesti että Ozu ja Naruse olivat yhtä hyviä") yhteenveto niistä nöyryytyksistä, jotka mennyt aikakausi oli varannut naiselle – musertavan todistusvoimainen teos.

10. Jacques Becker: EDOUARD ET CAROLINE (Vastanaineet)

Koska minulta varmaan odotetaan nimenomaan Beckerin RAKASTAJATTAREN mainintaa, otan vierestä yhtä hyvän teoksen – täydellisen sosiaalisen miljöötutkielman vuosilta, jolloin Becker kävi kerros kerrokselta lävitse ranskalaisen yhteiskunnan. (Aivan samoin kuin vastaan VERTIGO-odotukseen mainitsemalla suosikikseni TAKAIKKUNAN.)

Täydennykseksi

Jos tieteellisin perustein pitää mainita maailman kolme parasta elokuvaa, ne ovat: M – KAUPUNKI ETSII MURHAAJAA, PELIN SÄÄNNÖT, CITIZEN KANE. Objektiivisesti ottaen maailman paras ohjaaja on Fritz Lang, emotionaaliselta kannalta maailman valtavin elokuva on Jean Vigon L'ATALANTE.

Takaisin Vuosisadan parhaat -artikkeliin.